HyTe ry:n VESA-toiminta on jo useiden vuosien ajan koordinoinut ja välittänyt vapaaehtoisten apua yli 64-vuotiaille espoolaisille ikäihmisille yhteistyössä ensin Espoon kaupungin ja sittemmin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen (LUVN) kanssa. Vuoden 2024 alusta on toiminut jatkohanke VESA 2.0. Sen puitteissa menestyksekästä Espoon mallia on tarkoitus laajentaa yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa. Ensimmäinen uusien vapaaehtoisten koulutustapahtuma on jo sovittu Lohjalla.
VESA-vetovastuu on kokeneissa käsissä
HyTe ry:n VESA-tiimiä johtaa vapaaehtoistoiminnan asiantuntija, YAMK-terveydenhoitaja Rina Oksanen. Rinalla on jo ennen VESA-toiminnan johtamista taustaa vapaaehtoistyön koordinoinnissa. Tiimissä on hänen lisäkseen kolme muutakin työntekijää, kaksi koordinaattoria ja suunnittelija, jonka vastuulla on viestintäasioiden kokonaisuus ja rekisterit.
Rina Oksasen sydäntä lähellä on saada lieventää yksinäisyyden ja eristyneisyyden aiheuttamia fyysisiä ja psyykkisiä oireita. ”VESA-toiminta on ammattilaisten palveluiden tärkeä täydentäjä. VESA rikastuttaa asiakkaiden elämää, tuo heidän elämäänsä seuraa ja sisältöä sekä sosiaalisia kontakteja.” Rina pitää VESA-toimintaa suurena mahdollisuutena tukea ja ylläpitää ikäihmisten elämänlaatua. Hän muistuttaa, että ”yksinäisyys tutkitusti aiheuttaa jotain dementiaan liittyviä aivoterveysvaikutuksia.”
VESA-toiminta on myös yhteiskuntataloudellisesti vaikuttavaa. Taloudelliselta kannalta on edullista, kun ikäihminen pystyy asumaan kotonaan mahdollisimman pitkään. Vapaaehtoisten vastikkeeton toiminta ikäihmisten hyväksi tuo näin konkreettista säästöä. ”Vuonna 2023 VESA-toiminnassa tehtiin yli 30000 tuntia vapaaehtoistyötä, joka esimerkiksi lähihoitajan toteuttamana maksaisi hyvinvointialueelle yli 700 000 euroa. Toimintaa 2023 pyöritettiin 90 000 € suuruisella järjestöavustuksella kahden palkatun työntekijän voimin.” Vaikka raha on tärkeää, Rina Oksanen muistuttaa, että ”tärkeintä on kuitenkin varmistaa ikäihmisille inhimillinen vanhuus”.
Vapaaehtoistyön suuri merkitys ikäihmisten parissa on tunnustettu
Ikäihmisten määrä ja osuus väestöstä kasvaa, ja itsenäisen asumisen tukeminen on yhä merkittävämmässä roolissa tilanteen hallitsemisessa. Arjen apu, yksinäisyyden helpottaminen ja turvallisuuden tunteen lisääminen ovat tämän tuen keskeisiä muotoja. VESA-hankkeen tarjoama apu vahvistaa ikäihmisen omaa toimijuutta ja osallisuutta yhteiskunnassa. VESA-toiminta kytkeytyy LUVN-alueen Seniori-infon Yhteiset palvelut -tiimin hyvinvointia edistäviin toimintoihin, kotihoitoon ja kotikuntoutukseen. VESA-vapaaehtoiset toimivat kuitenkin aina maallikon taidoin ja valtuuksin.
VESA-toiminta koordinoi ja kouluttaa
VESA-toiminta koordinoi keskitetysti vapaaehtoisten rekrytointia ja koulutusta. Vapaaehtoiset perehdytetään käyttämään järjestelmää, jonka kautta VESA-keikoille voi ilmoittautua. Keikkoja voi tehdä juuri halutun määrän itselle sopivina ajankohtina joko keikkaluontoisesti tai pitkäkestoisemmin sitoutuen.
VESA:ssa toiminta jaetaan kahteen toimintakärkeen: yksilölliseen apuun ja ryhmätoimintaan. VESA-keikka-apujärjestelmän kautta välitetään kahdenkeskisiä vapaaehtoistehtäviä ikäihmisten kotiin tai asiointiavuksi. Niin ikään ryhmätoiminnan ja sen tukemisen vapaaehtoistehtävät seniori- ja palvelukeskuksissa sekä asumispalveluyksiköissä tarjotaan nyt tätä kautta.
VESA- toiminta tarjoaa monenlaisia vapaaehtoistehtäviä
VESA-vapaaehtoistoiminta on aina yhdessä tekemistä, ei puolesta tekemistä. Toiminnassa kunnioitetaan ikäihmisten itsemääräämisoikeutta ja toiminnassa sitoudutaan vaitiolovelvollisuuteen. Ammatillisia taitoja ei tarvita eikä varsinaisia työsuorituksia tehdä VESA-keikoilla. Arkijärki ja -osaaminen riittävät VESA-perehdytyksen lisäksi. Tärkeintä on vastuullinen ote ja halu auttaa.
Yksilöllisellä VESA-keikalla vapaaehtoisen tehtävänä voi olla esimerkiksi toimia saattajana terveyspalveluihin. Muukin asiointiapu on kysyttyä: vapaaehtoinen voi olla mukana ja turvana, kun ikäihminen käy kaupassa tai pankissa. Omaishoitajien tukeminen ja heidän oman asiointinsa mahdollistaminen on tärkeää. Yksinäisyyttä lievennetään olemalla asiakkaan jutteluseurana. Moni asiakas toivoo myös pääsevänsä ulkoilemaan yhdessä vapaaehtoisen kanssa tai vaikka kuntosalille. Vapaaehtoisemme toimivat ikäihmisten digiapuna ja auttavat kodin pienissä teknisissä töissä.
Ryhmätoiminnan tehtävässä voi toimia muun muassa ryhmänohjaajana tai liikunta- ja kuntosaliystävänä. VESA-kulttuurikaverin kanssa ikäihminen pääsee turvallisesti esimerkiksi museoihin, teatteriin ja muihin kulttuuririentoihin.
Vapaaehtoisista huolehditaan
Vapaaehtoisille tarjotaan moninaista tukea. VESA-toiminta järjestää vertaistapaamisia, työnohjausta, lisäkoulutuksia ja virkistystoimintaa. VESA-vapaaehtoiset ja heidän hyvinvointinsa ovat toiminnan ja auttamistyön jatkuvuuden ehdoton edellytys. Vapaaehtoinen hyötyy myös itse monin tavoin harrastuksestaan. Halu tehdä hyvää ja auttamistyössä koettu merkityksellisyys sekä kuuluminen omaan VESA-yhteisöön edistävät terveyttä ja onnellisuutta. Vapaaehtoiset on vakuutettu, kun he toimivat tehtävässään.
VESA-toiminta laajenee
VESA-toiminnan tavoitteena on laajentua vuosien 2024–2026 aikana Espoosta eteenpäin yhdeksään uuteen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuntaan. Laajentumisen toteuttamiseksi pyritään kumppanuuteen ja yhteistyöhön alueilla jo toimivien vapaaehtoistyön toteuttajien kanssa. Tarkoitus on yhdessä suunnitella toiminnan malleja ja sopia vapaaehtoistoiminnan resurssien käytöstä kestävällä tavalla. Pilottikuntien kokemuksia hyödynnetään ja käytäntöjä kehitetään vastaamaan paikallisia tarpeita.
Toimintaa ohjaa HyTe ry:n vankka arvopohja
Rina Oksanen painottaa, että VESA-toimintaa ja viestintää ohjaavat yhteiset HyTe ry:n arvot. ”Työtä tehdään VESA-toiminnassa avoimesti ja läpinäkyvästi ja olemme luotettava yhteistyökumppani niin yksilöiden kuin yhteisöjen kanssa. VESAssa työskentelemme ammattitaitoisesti ja innostuneesti ja tiedostamme syvästi tehtävämme tärkeyden. Kohtaamme yhteiskunnan muutokset rohkeasti; kokeilemme uutta kokeillaan ja pyrimme vaikuttavuuteen. Osallisuus ja yhdenvertaisuus ovat sisäänrakennettuina niin toimintatapoihimme kuin tavoitteisiimme. Ihmiset kohdataan yksilöinä ja jokaisen ihmisarvoa kunnioitetaan. Kumppanuuksia haetaan ja yhteistyötä tehdään tasa-arvoisesti. Kaikki ovat tervetulleita mukaan!”

