Lähellä.fi on ensimmäinen datatalouden ratkaisu järjestöille ja julkiselle sektorille

Datataloudella tarkoitetaan sitä talouden osa-aluetta, jossa datan kerääminen ja hyödyntäminen on keskeinen osa toimintaa. Lähellä.fi-palvelu on ensimmäinen valtakunnallinen järjestötiedon keräämiseen ja hyödyntämiseen keskittyvä datatalouden ratkaisu. Lähellä.fi-palvelua ollaan hyvää vauhtia ottamassa käyttöön, mutta käyttöönottoa leimaa jo antiikin Kreikan filosofien teksteistä löydetty kysymys: Kumpi oli ensin, muna vai kana? Miksi järjestöjen kannattaisi syöttää tietonsa tietovarantoon, kun […]
Järjestöjen tuki -tiimi auttaa järjestöjä näkymään ja onnistumaan

Järjestöjen tuki -tiimissä työskentelee neljä innostunutta ja kokenutta ammattilaista. Tiimi tukee järjestöjä mm. tila-asioissa ja markkinointiviestinnän asioissa. Tiimi tekee myös tiivistä yhteistyötä viranomaisten ja erilaisten verkostojen kanssa edistääkseen järjestöjen näkyvyyttä mm. digitaalisissa palveluissa ja asiakasohjauksessa. Espoon Tapiolassa sijaitsevan Kansalaistoiminnankeskuksen toisen kerroksen aulassa vieraat ottaa vastaan iloisesti hymyilevä mies. Järjestöjen tuki -tiimissä työskentelevä suunnittelija Miikka Pääkkö […]