HyTe ry:n VESA-toiminta on kohtaavaa ja vaikuttavaa

Asiakas ja VESA-vapaaehtoinen kohtaavat

Muuttuva toimintaympäristö haastaa Verkostojärjestöstatus ja kohtaava toiminta eivät HyTe ry:n tapauksessa ole vaihtoehtoisia, vaan vahvasti toisistaan riippuvaisia. Kun STEA-avustusten rahoituskriteereitä nyt uudistetaan, ei verkostojärjestöjä saa kategorisesti jättää niiden ulkopuolelle. On nähtävä nimen yli verkostojärjestön toiminnan sisälle ja sisältöön. Ikääntyneiden osuus väestöstä jatkaa kasvuaan. Julkinen ikääntyneiden palvelujärjestelmä kamppailee kuormansa alla. Kotona asutaan yhä huonokuntoisempana. Läheiset saattavat […]

VESA-toiminta vie digiavun ikäihmisen kotiin

Kännykkään johtava rautatie ja sillä kävelevä ihminen. Tiedon valtatie.

Yhteiskunta digitalisoituu nopeasti. Vuodesta 2026 viranomaisviestintä tapahtuu ensisijaisesti verkossa. Televisiot ja älypuhelimet ovat kuin tietokoneita. Terveyspalvelut suosivat digiajanvarauksia ja pankkiasioitakin on vaikeaa hoitaa enää konttoreissa. Pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella tapahtuvaa tunnistautumista edellytetään miltei kaikessa digiasioinnissa. Järjestöt digihaasteita lievittämässä Digitaalisen asioinnin helppous on suhteellista. Ikäihminen olisi useinkin sinänsä täysin kykenevä hoitamaan asioitaan itse, mutta digihaasteet muodostavat ylittämättömän […]

Vapaaehtoisen polku OLKA-toiminnassa – miksi uusia vapaaehtoisia tarvitaan jatkuvasti?

Sairaalassa koordinoidun järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan eli OLKA-toiminnan yksi tärkeimmistä osa-alueista ovat vapaaehtoiset. Sairaalassa toimiakseen vapaaehtoiseksi haluavan henkilön tulee käydä tarkkaan hiottu OLKAn vapaaehtoisen polku, jonka sujuvuudesta pääkaupunkiseudulla vastaavat koordinaattorit HyTe ry:stä sekä HUSista. Vapaaehtoiset saavat kysytyn palautteen perusteella toiminnastaan auttamisen iloa ja se koetaan merkitykselliseksi; vapaaehtoistoiminnan paikkana OLKA-toiminta sai vuonna 2025 suositteluindeksillä (NPS) mitattuna huippupistemäärän 94 (n = 87 henkilöä). […]

Järjestöjen tekoälytreffit – tule mukaan!

Järjestöjen tekoälytreffit

Haluatko oppia hyödyntämään tekoälyä työssäsi tai kuulla, miten muut järjestötoimijat käyttävät sitä arjessaan? Tule mukaan järjestöjen yhteisille tekoälytreffeille! Tekoälytreffit ovat rentoja vertaistapaamisia, joissa tutustumme yhdessä tekoälyn mahdollisuuksiin järjestötyössä. Nostamme esiin muutamia käytännön esimerkkejä, mutta ennen kaikkea tarkoituksena on jakaa kokemuksia, kysymyksiä, onnistumisia ja vinkkejä toisillemme. Mukaan ovat tervetulleita niin tekoälyn ensiaskeleita ottavat kuin jo pidemmälle […]