Yhteiskunta digitalisoituu nopeasti. Vuodesta 2026 viranomaisviestintä tapahtuu ensisijaisesti verkossa. Televisiot ja älypuhelimet ovat kuin tietokoneita. Terveyspalvelut suosivat digiajanvarauksia ja pankkiasioitakin on vaikeaa hoitaa enää konttoreissa. Pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella tapahtuvaa tunnistautumista edellytetään miltei kaikessa digiasioinnissa.
Järjestöt digihaasteita lievittämässä
Digitaalisen asioinnin helppous on suhteellista. Ikäihminen olisi useinkin sinänsä täysin kykenevä hoitamaan asioitaan itse, mutta digihaasteet muodostavat ylittämättömän esteen. Syrjäytyminen yhteiskunnasta ja sen palveluista uhkaa jokaista, jonka pääsy digimaailmaan on syystä tai toisesta vaikeaa tai mahdotonta. On tavallista, että lapset tukevat ikääntyneitä vanhempiaan, mutta miten käy heidän, joilla ei ole läheisiä tai muitakaan luotettavia tukiverkkoja apunaan?
Järjestöt ovat tunnistaneet ongelman ja pyrkivät lievittämään sitä omalla toimialueellaan koordinoimalla maksutonta vapaaehtoisten toteuttamaa tukea ja neuvontaa. Neuvontapisteitä on esimerkiksi kirjastoissa ja muissa julkisissa tiloissa. HyTe ry:n VESA-toiminta toteuttaa toiminta-ajatuksensa mukaisesti nimenomaan kotiin vietävää digitukea.
Koordinaatio on avain turvalliseen vapaaehtoistukeen
Ikäihmisen kotiin ulottuvat keikat edellyttävät aina erityistä luottamusta ja turvallista koordinaatiota. VESA-vapaaehtoisen henkilöllisyys on todennettu, hän on sitoutunut eettisiin pelisääntöihin ja vaitioloon keikan asioista. Jokaisesta keikasta koordinaattori on yhteydessä sekä vapaaehtoiseen että asiakkaaseen. Järjestelmään jää tieto, kuka on käynyt keikalla ja kenen luona. Tämän luottamuksen varaan rakentuu myös VESA:n keikkamuotoinen digiapu, jossa vapaaehtoinen auttaa, tukee ja neuvoo ikäihmistä tämän oman kodin rauhassa.
Kotiin vietävän digituen tärkeys on VESA-toiminnassa huomattu. Huonosti liikkuva ei aina pääse helposti neuvontapisteille, joskus taas pulmallinen laite on niin kookas, ettei sitä helposti kuljetella paikasta toiseen. Toinen kotona annettavan digituen tärkeä saavutettavuuden näkökulma on ikäihmisillä tavalliset aistihaasteet. Kodin rauhassa ympäristön hälinä ei haittaa ohjeiden kuulemista, tutut näkemisen apuvälineet ovat käsillä, eikä kiire tai muut neuvontapisteelle jonottavat häiritse keskittymistä. Vapaaehtoisen keikka-aika on aina kokonaan asiakkaan. Kiireettömässä keskustelussa voi tulla esiin sellaisiakin kysymyksiä ja asioita, jotka muuten olisivat jääneet esittämättä.
Mikään inhimillinen ei ole digitukijalle vierasta
Digiapua pyydetään ja annetaan hyvin monenlaisissa asioissa. Television kanavahaut, tietokoneen yhdistäminen verkkoon, uuden puhelimen tai tietokoneen käyttöönotto sekä järjestelmäpäivitykset ovat VESA-toiminnan digivapaaehtoisille tuttuja asioita kohdattaviksi. Neuvontaa annetaan paljon myös tavallisemmissa asioissa kuten sähköpostin käyttämisessä, sovelluksiin kirjautumisessa ja verkkoasioinnissa. Onpa digikeikoilla ratkottu kuulolaitteen bluetooth-yhteysongelmiakin.
Digikeikat motivoivat erityisesti miehiä. Olemme iloisia, että voimme tarjota heille mieluisen tavan toimia vapaaehtoisena, sillä kuten laita yleisestikin on, myös VESA-vapaaehtoisissa on enemmän naisia kuin miehiä. Digikeikkoihin suorastaan ”erikoistutaan” ja meille tihkuneiden tietojen mukaan VESA-toiminnan digimiehistä on muodostunut vapaamuotoinen ja omaehtoinen vertaisporukka. Digivapaaehtoiset reissaavat tyypillisesti ympäri VESA-aluetta, eivätkä kuntarajatkaan tunnu digikeikkailua juuri rajoittavan. VESA-digitukea on siis antamassa kokenut ja asiastaan innostunut joukko.
Osallisuuden näkökulma
Osallisuus on myös digiosallisuutta ja se kuuluu jokaiselle. Digituen mahdollistama ikäihmisen digiosallisuus tuo palvelut aidosti saavutettaviksi ja tarjoaa myös yleisesti pääsyn nettiin tiedonhankkimis- ja kommunikointitarkoituksissa. Digisyrjäytyminen heikentää jokaisen mahdollisuutta hoitaa asioitaan, mutta ikäihmisten kohdalla ongelma on akuutti ja usein polttava. VESA-toiminnan digivapaaehtoinen voi olla iäkkäälle suuresti kaivattu tuki, joka antama apu mahdollistaa digikontaktit läheisiin ja palveluihin.
Teksti: Vivi Paljakka


