Kaksi ihmistä autiossa kaupungissa Två personer i en tom stad

Koordinoitu VESA-vapaaehtoistoiminta: turvallista turvallisuuden tuottamista

Yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden yhtenä mittarina on yhteiskunnan resilienssi, yleinen arkinen kestävyys ja etenkin häiriötilojen sietäminen. Kaikessa ei voida nojata viranomaisten tuottamaan apuun ja turvallisuuteen, vaan sitä tuottavat myös kansalaiset muun muassa vapaaehtois- ja muussa järjestötoiminnassa. Yhteiskunnan hauraimpien ihmisten tukeminen on paitsi yksilöä koskeva turvallisuuskysymys myös pala koko yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta.

Asiakasturvallisuuden monet tekijät

VESA-vapaaehtoisten tekemät tehtävät tukevat kotona asuvia iäkkäitä arjen haasteissa. Koska VESA-asiakkaiden omat turvaverkot ovat puutteelliset, tällainen toiminta lisää asiakkaan turvallisuutta merkittävällä tavalla. Etenkin asiointi- ja saattaja-apu heikentyvän toimintakyvyn asiakkaissa vahvistavat itsenäisesti asuvan selviytymistä, kun matkat tehdään turvallisesti yhdessä vapaaehtoisen kanssa. Toisaalta asiakasturvallisuuden toteutuminen on varmistettu myös sitä kautta, että VESA-vapaaehtoiset on koulutettu, heidän henkilöllisyytensä todennettu ja he ovat allekirjoittaneet vaitiololupauksen osana sopimustaan.

Vapaaehtoisen saama tuki luo jatkuvuutta

Vapaaehtoistoimintaan liittyvät turvallisuusulottuvuudet eivät koske pelkästään asiakkaita.  Myös vapaaehtoiset tarvitsevat turvallisen toimintaympäristön: se on tärkeää jaksamisen ja pysyvyyden kannalta. Vapaaehtoisten tukeminen kannattaa nähdä osana yhteiskunnan resilienssistä huolehtimista. Vapaaehtoiset osallistuvat kokonaisturvallisuuden rakentamiseen vain siinä määrin, kuin heitä on toiminnassa mukana. Jokainen vapaaehtoinen on todellakin kullanarvoinen, tärkeä jokaisella mittapuulla arvioituna. Tämä on HyTe ry:n VESA-toiminnassa ymmärretty alusta asti ja toimintaa on aina koordinoitu ammattimaisesti.

VESA:ssa vapaaehtoiset eivät siis koordinoi vapaaehtoisia, vaan siitä vastaavat työsuhteiset, koulutetut ammattihenkilöt. VESA-vapaaehtoisten näkökulmasta tämä tarkoittaa monia erilaisia asioita. Usein toistuva ja tärkein palaute on, että koordinaattorin ja koko VESA-tiimin tuki keikkojen aikana ja muutenkin on merkittävä henkinen selkänoja. Vaikka ikäihmisten parissa tehtävä vapaaehtoistoiminta on antoisaa, kentällä saattaa tulla eteen monenlaisia haastavia tilanteita. Vapaaehtoinen saattaa huomata ikäihmisen kunnon äkillisen heikkenemisen. Joskus ikäihmistä ei tavoiteta keikan alkamisaikana kotoaan eikä puhelimitse ja syy siihen on epäselvä. Kuten elämässä yleensäkin, pulmalliset tilanteet eivät tule kello kaulassa, vaan enemmän tai vähemmän yllättäen.

Toimintatavat tuovat turvaa

Vapaaehtoiset on näissä ja vastaavissa tilanteessa ohjeistettu informoimaan heti VESA-toiminnan koordinaattoria, joka ottaa asian hoitaakseen. Koordinaattori tuntee ja tietää vapaaehtoiset ja asiakkaat ja tekee tilannearvion. Tarvittaessa yhteys otetaan keikan pyytäneeseen tahoon; omaisiin, kotihoitoon tai viime kädessä seniori-infoon. Jos asia on kiireellinen eikä VESA-koordinaattoria tavoiteta välittömästi, vapaaehtoisen ohjeet sisältävät soittoketjun alkaen VESA-tiimistä päättyen hätänumeroon 112. Vapaaehtoisen vastuu ja huoli päättyvät joka tapauksessa siinä vaiheessa, kun asiakkaan asia, olipa sen syy mikä hyvänsä, on tuotu VESA:n tai viranomaisen tietoon.

Nämä käytännöt ja tuen mahdollisuus käydään läpi vapaaehtoisen kanssa jo peruskoulutusvaiheessa sekä sitä seuraavassa haastattelussa ja sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä. Vapaaehtoisen koulutuksessa ja lisäkoulutuksissa saama tieto ja taito oikeista toimintatavoista tuovat varmuutta ja turvallisuutta vapaaehtoistoimintaan. Lisäkoulutuksen teemat: liikkumisen apuvälineiden käyttäminen oikein sekä muisti- ja ensiapukoulutukset valmentavat vapaaehtoista kohtaamaan ja havaitsemaan ikääntyneiden asiakkaiden toimintakykyyn ja kuntoon liittyviä haasteita. VESA-toiminta järjestää säännöllisesti vapaaehtoisten vertaistapaamisia, joissa kokemuksia voidaan yhdessä purkaa.

Koordinaatio vastaa myös vapaaehtoisten tahattomista virheistä. Myös tällöin käytettävissä on vapaaehtoistehtävän aikainen tuki, jota on saatavilla puhelimitse tehtävän aikana tai sen jälkeisissä epävarmuuksissa. Sopimuksen tehnyt vapaaehtoinen on oikeutettu myös ryhmätapaturmavakuutukseen, joka on voimassa tehtävän aikana ja suorilla välittömillä matkoilla kohteeseen ja kohteesta kotiin.

Lopuksi

Yhteenvetona voidaan todeta, että siinä missä vapaaehtoistoiminta parantaa kokonaisturvallisuutta, laadukas koordinaatio takaa aidosti turvallisen toimintaympäristön vapaaehtoiselle, joka taas tuottaa mainittua kokonaisturvallisuutta. Kehä pyörii oikeaan suuntaan niin kauan kuin järjestön rahoitustilanne takaa koordinaatiotyön jatkumisen.

Teksti: Vivi Paljakka

VESA
Vapaaehtoistoimintaa senioreiden avuksi!

OLKA®
Vapaaehtoistoimintaa sairaalassa

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä ajankohtaiset sisällöt:

HyTe ry

Posti- ja käyntiosoite: 

Kauppamiehentie 6,

02100 Espoo

Palvelut:

HyTe @some

@hyvinvointiterveys

#hytery

HyTe ry
Tietoa evästeistä

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kehittämiseen. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle.