Palvelut ja HAnkkeet

Galleria Unelma

Espoon Tapiolassa sijaitseva Galleria Unelma on Kansalaistoiminnankeskuksessa toimiva avoin näyttelytila, joka pyrkii tuomaan esille monipuolista ja teemoiltaan ajankohtaista taidetta.  

Galleria Unelma etsii uusia taidenäyttelyjä 

Haku on avoinna ammattitaiteilijoille, alan harrastajille ja opiskelijoille sekä yhdistyksille, joissa toteutetaan taiteellista toimintaa.  
 
Teosten valinnassa painotetaan ajankohtaisuutta, monipuolisuutta ja soveltuvuutta julkiseen näyttelytilaan. Tilaan ei oteta uskonnollisia tai puoluepoliittisia näyttelyitä. Myöskään ihmisoikeuksia loukkaavia, jotakin ihmisryhmää halventavia tai muutoin hyvän tavan vastaisia teoksia ei sallita.  

Tilan luonteen vuoksi teosten tulee olla seinille ripustettavaa taidetta. Ripustus tapahtuu perlon-ripustuslangoin ja koukuin. Tarkemmat tiedot tilasta löytyvät liitteestä.  
 
Teosten kuljetus, ripustaminen ja purkaminen ovat taiteilijan vastuulla. Samoin teosten mahdollinen vakuuttaminen. Galleria Unelma ei vastaa teoksista. Taiteilija on myös vastuussa näyttelyyn liittyvistä tekijänoikeuksista. Mahdollisen teosmyynnin hoitaa taiteilija, Galleria Unelma ei peri myyntiprovisiota.  

Galleria Unelma tiedottaa näyttelyistä Lähellä.fi-sivustolla sekä HyTe ry:n Facebook-sivuilla. Muu tiedotus on näyttelynpitäjän vastuulla.  

Galleria Unelma on avoinna ma-to klo 9.00-16.00, pe 9.00-12.00. Näyttelyn pitäminen tilassa on maksutonta.  

Katso Galleria Unelma_näyttelytila_ja_ohjeet_1

Hakuohjeet:  

Lähetä vapaamuotoinen näyttelyhakemuksesi sähköpostilla osoitteeseen toimisto@hyte.fi tai postitse: HyTe ry/Galleria Unelma co Miikka Pääkkö, Kauppamiehentie 6, 02100 Espoo.  

Hakemukseen toivomme seuraavia tietoja:  
1) Lyhyt kuvaus näyttelystä, sen aiheista ja teemoista  
2) Käytetyt tekniikat  
3) CV tai lyhyt kuvaus taiteilijasta/taiteilijoista sekä linkki mahdollisille kotisivuille  
4) Teoskuvia  
5) Mahdollinen toive näyttelyn ajankohdasta välillä, heinäkuun ajan Galleria on suljettuna.  

Näyttelyaika on lähtökohtaisesti 3-4 viikkoa, mutta poikkeuksista on mahdollista neuvotella. Näyttelyhaun tuloksista ilmoitetaan hakijoille.  

Lisätietoja saa tarvittaessa sähköpostitse: toimisto@hyte.fi  

Ajankohtaista

HyTe ry

Posti- ja käyntiosoite: 

Kauppamiehentie 6,

02100 Espoo

Palvelut:

HyTe @some

@hyvinvointiterveys

#hytery