VESA-toiminta (VapaaEhtoistoimintaa Senioreiden Avuksi) vie maksutonta vapaaehtoisapua ikääntyneiden kotiin asti Espoossa, Karkkilassa, Kauniaisissa, Kirkkonummella, Lohjalla, Siuntiossa ja Vihdissä. Tuoreen asiakaskyselyn mukaan VESA-toiminta on hyvin vaikuttavaa niin kotona asuvien ikääntyneiden yksinäisyyden lieventymisen, arjessa selviämisen kuin turvallisuudenkin kannalta.

VESA tukee ikääntyneiden turvallista elämää kotona ja vahvistaa osallisuutta

Ikääntyneen turvallinen elämä on monen tekijän osatekijän kokonaisuus. Turvalliseen asumiseen ja arkeen kuuluu olosuhteiden lisäksi myös psykologinen turvallisuus, tunne siitä, että selviytyy arjesta. VESA-toiminnan tekemien havaintojen ja kerätyn asiakaspalautteen mukaan kynnys kotoa ulos lähtemiseen voidaan kokea ylitsepääsemättömäksi. Yksinäisyys luo turvattomuutta ja tekee asioinnistakin haastavaa tai mahdotonta. Kun toimintakyky on heikentynyt eikä seuraakaan juuri löydy läheisten menehdyttyä, jäävät liikkuminen ja ulkoilu helposti kokonaan. Vapaaehtoisen tarjoama henkinen tuki ja käytännön apu ovatkin monelle puutteelliset tukiverkostot omaavalle yksinäiselle yli 65-vuotiaalle VESA-asiakkaalle aivan korvaamatonta. Tämän osoittamiseksi VESA-toiminta tekee vuosittain asiakaskyselyn.

Asiakaskyselyn satoa

Lokakuussa 2026 vapaaehtoistemme toimivat välikätenä VESA-asiakkaille tehtävän kyselyn toteuttamisessa.  Jo asiakaskyselyn avoimet vastaukset todistavat vapaaehtoisen tarjoaman monipuolisen avun tärkeyden ja tosiasiallisen vaikuttavuuden.

”En ole vuoteen päässyt kauppaan, nyt vapaaehtoisen kanssa kauppareissut onnistuvat.”

”Pääsee vähän silloin tällöin näkemään muutakin ympäristöä, kuin vain oman huoneiston seiniä. Ja kahvilla käymään kauppareissun yhteydessä.”

”Tulee puettua kunnolla päälle, kun vapaaehtoinen tulee. Tuo viikkoon virkistystä ja piristystä. Vapaaehtoinen on minulle hirveän tärkeä ihminen. Voi suoraan puhua ja kysyä neuvoja.”

Vapaaehtoinen ulkoilee pyörätuolissa istuvan iäkkään asiakkaan kanssa.

Kyselyssä tarkasteltiin yleisellä tasolla VESA-vapaaehtoisten tekemien erilaisten keikkatyyppien eli vapaaehtoistehtävien aikaansaamia vaikutuksia asiakkaiden elämään. VESA-vapaaehtoiset kysyivät lokakuun aikana kysymykset yhden kerran yhdeltä asiakkaalta. VESA-asiakaskyselyyn vastasi 51 lokakuussa keikkoja saanutta asiakasta kaikkiaan 77 keikkoja saaneesta asiakkaasta. Täten kyselyn vastausprosentti oli peräti 66 %.

Tavoitteet ylitettiin

Toimintamme tavoitteena on, että vähintään 70 % asiakkaistamme kokee VESA-keikoilla olleen positiivisia vaikutuksia vähän tai paljon (asteikolla ei lainkaan, vähän tai paljon). Tavoite ylittyy reippaasti, kuten alla oleva kuvaaja selvästi osoittaa.

VESA toiminnan vaikutukset asiakkaiden yksinäisyyteen, mielen hyvinvointiin, arjessa selviämiseen ja turvallisuuden tuntemiseen.

Kyselyyn vastanneista 98 % koki, että VESA-keikat ovat vähentäneet koettua yksinäisyyttä, 92 % tuntee selviävänsä vapaaehtoisen tuella paremmin arjessa ja kaikki vastanneet kokivat mielialansa kohonneen. Peräti 98 % vastaajista koki turvallisuudentunteensa vahvistuneen VESA-vapaaehtoisten käyntien ansiosta.

Turvallinen elämä koostuu monesta osatekijästä

Kuten todettua, turvallisuus on moninainen käsite, johon liittyy niin fyysiset ympäristön turvallisuustekijät kuin psyykkinen turvallisuuden tunnekin. VESA-vapaaehtoisen tuella kotona-asuminen voi tuntua käytännössä turvallisemmalta, kun on joku, josta saa seuraa kotiin ja arjen puuhiin. Rajanveto kotihoidon tehtäviin on kuitenkin selvä. Kotihoito ja sen tukipalvelut (esim. kotiapupalvelu) auttavat asiakkaan hoidollisissa ja kodinhoitoon liittyvissä tehtävissä, kuten suihkuttamisessa, lääkehoidossa, ruokailussa ja siivouksessa. Seuranpitoon, ulkoiluun ja asiointiin eivät kotihoidon resurssit riitä, joten tässä vapaaehtoisen apu täydentää loistavasti lakisääteisiä palveluita.

”Ulkoilua ei olisi lainkaan ilman vapaaehtoisen käyntejä. Vapaaehtoinen ei auta arjen askareissa, vaan kotihoito.”

”Vapaaehtoisen käynti tuo vaihtelua päivään ja mikä tärkeintä, että saa keskusteluseuraa. Ulkoilu on myöskin paljon mukavampaa ja turvallisempaa toisen seurassa. Yksin liikkuessa kävely jää paljon lyhyemmäksi, sillä yksin ei uskalla lähteä kauemmaksi kävelemään.”

VESA-vapaaehtoisen tuki voikin vähentää kaatumisen pelkoa yhdessä ulos lähdettäessä. Vapaaehtoinen on aina valmis auttamaan ja soittamaan apua, jos kaatuminen tapahtuisikin. VESA-vapaaehtoiset saavat myös lisäkoulutusta ulkoiluystävänä toimimiseen ja apuvälineellä, kuten rollaattorilla, kulkevan avustamiseen. Jos keikalla nousee huoli asiakkaan pärjäämisestä kotona ja asiakas sen myös itse tunnustaa, voi vapaaehtoinen kertoa huolestaan keikkakoordinaattorille, joka on sote-alan koulutettu ammattilainen. Koordinaattori voi sen tarpeelliseksi katsoessaan tehdä asiakkaan tilanteesta huoli-ilmoituksen tai ohjata asiakkaan Seniori-Infon palvelutarpeenarviointiin.

Vapaaehtoinen kanssakulkijana

Vapaaehtoisen rooli onkin kulkea VESA-asiakkaan rinnalla, tukea henkisesti ja kannustaa arjessa yhdessä tekemiseen, kuten ulkoiluun, kaupassa tai vaikka kulttuuritapahtumissa käyntiin. Yhdessä vapaaehtoisen kanssa asiakas pääsee nauttimaan yhdessä niistä pienistä arkisista asioista, joita me monet pidämme itsestäänselvyytenä. Vapaaehtoinen mahdollistaa näin ikääntyneelle normaalin arjen ja osallistumisen yhteiskunnan toimintoihin.

Asiakaskyselyn mukaan ulkoiluseuraa, kulttuurikaveria tai asiointi-, kauppa- tai saattaja-apukeikkoja pyytäneistä 96 % eli 45 asiakkaan kohdalla vapaaehtoisen tuki lisäsi mahdollisuuksia päästä kotoa ulos asioimaan tai ulkoilemaan.

”Mahdollisuudet ovat laajentuneet.”

”Olen päässyt helpommin liikkeelle. Lähteminen helpompaa.”

”Erittäin tärkeää, ilman häntä en pääsisi ulos tai kauppaan.”

”Kulttuuritapahtumat ovat tärkeitä minulle, koska liikkumiseni rajoittunutta.”

Vapaaehtoinen ulkoilee iäkkään asiakkaan kanssa.

Kuten asiakkaidemme sitaateista huomaamme, vapaaehtoisen apu voi olla hyvin moninaista ja aivan käytännöllistäkin apua.

”Olen saanut huomattavaa apua digipulmiin ja teknistä tukea vastaaviin asioihin.”

”Vesa-toiminta mahdollistaa taloudellisesti minulle kulttuuritapahtumissa käynnit luotettavassa seurassa Vesa-vapaaehtoisen kanssa.”

Vapaaehtoisen apu on erittäin tärkeä ulkoilun, kaupassakäynnin ja esim. pyykinpesun auttamisessa sekä tukena hammaslääkärikäynneillä.”

Vapaaehtoisavulla voi olla suuria vaikutuksia niin ikääntyneen yksinäisyyden lieventymiseen ja mielialaan vahvistumiseen laajemminkin kuin osallisuuden kokemuksiinkin.

”Asunnon järjestäminen asumiskelpoiseksi olisi ollut mahdotonta ilman avustajaa. Ajoittain vaivaava turhautuminen ja taipumus masennukseen on helpottunut huomattavasti avun myötä.”

”Olen ihan eri ihminen enkä niin yksinäinen, kun vapaaehtoinen käy. Nytkin ollaan juuri tulossa teatterista taksilla.”

”Se on auttanut yksinäisyydessä ja pääsen kaverin kanssa ulkoilemaan.”

”Juttuseura arvokasta yksinäisyyden keskellä.”

Vapaaehtoine vierailee iäkkään asiakkaan kotona. He juttelevat ja juovat kahvia.

Asiakkaan autonomia oman elämän osalta

VESA-toiminnan periaatteisiin kuuluu asiakkaan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, mikä myös tukee asiakkaan toimijuutta. Tämä lähtee jo siitä, että keikat eli vapaaehtoistehtävät luodaan asiakkaan oman tarpeen pohjalta. Asiakas voi toivoa joskus esimerkiksi ulkoilu- tai juttuseuraa, joskus taas saattaja-apua terveydenhuoltoon tai yhdessä tehtyä kauppareissua tai kenties käyntiä kulttuuritapahtumassa. Vapaaehtoinen on koulutettu kuuntelemaan herkällä korvalla asiakkaan toiveita ja tarpeita.

”Vapaaehtoinen on joustava. Mahdollistaa asioinnin monella eri tavalla. Tapaamisissa tehdään erilaisia itselle tärkeitä asioita.”

”Asiakas suunnittelee etukäteen mitä tehdään ja sen mukaan tapaamisessa toimitaan. Asiakas sanoo: eihän kukaan palvele minua niin kuin sinä.”

VESA-vapaaehtoiset eivät toki ole palvelijoita, mutta auttamishaluisia kylläkin. Keikkamuotoinen vapaaehtoistoiminta mahdollista heillekin joustavan, omaan elämäntilanteeseen sopivan tavan auttaa. Vapaaehtoiset voivat valita sähköiseltä ilmoittautumistaululta heitä kiinnostavia ja heitä lähellä olevia keikkoja heille sopivina ajankohtina. Koordinaattori vahvistaa keikat asiakkaalle ja vapaaehtoiselle ja pystyy seuraamaan toiminnanohjausjärjestelmästä, missä kukin vapaaehtoinen milloinkin on keikalla. Tämä tekee toiminnasta erityisen turvallista kaikille osapuolille ja ennaltaehkäisee mahdollisia väärinkäytöksiä. Vapaaehtoiset myös perehdytetään hyvin tehtäviinsä, haastatellaan ja heidän henkilöllisyytensä tarkistetaan. Heidät on myös vakuutettu.

Vapaaehtoisen kokema merkityksellisyys

Luotettavat VESA-vapaaehtoiset saavatkin jatkuvasti runsaasti positiivista palautetta ja kiitosta asiakkailtamme. Se tekee vapaaehtoistoiminnan merkitykselliseksi myös vapaaehtoisille ja vahvistaa näin myös heidän hyvinvointiaan. Keikkaa odottaa innolla usein niin asiakas kuin vapaaehtoinenkin. Kun kemiat synkkaavat on heidän välilleen syntynyt myös ystävyyssuhteita.

”Olen ollut kiitollinen, että sain heti alkujaan luotettavan ja turvallisen VESA-vapaaehtoisen.”

”Odotettu juttu, tuo iloa elämään.”

”Tosi kiva aina tavata.”

VESA-toiminta nähdään hyvin merkityksellisenä kotona asuvan ikääntyneen sosiaalisen elämän, osallisuuden sekä sujuvan ja turvallisen arjen tukijana. Asiakkaat toivovat hyvin hyödylliseksi ja merkitykselliseksi koetulle VESA-toiminnalle jatkoa näinä tuulisina järjestökentän muutosaikoinakin.

”Hyötyä on ollut, kun kerran viikossa pääsee kauppaan ja ulkoilemaan. Sekä keskusteluhetket.”

”On hyvä olla enkä tulisi toimeen ilman näitä virkistäytymispäiviä”

”Elämänlaatu on parantunut huomattavasti. Olen saanut apua, jota olen pyytänyt.”

”Olisin pulassa ilman VESA-toimintaa.”

”Toivon, että tämä olisi pysyvää!”

”VESA pelastaa elämän.”

Lämmin kiitos kaikille VESA-vapaaehtoisillemme ja -asiakkaillemme, jotka käytännössä mahdollistivat asiakaskyselyn toteutuksen ja tekivät VESA-toiminnan positiiviset vaikutukset näkyväksi!

Kaikki sitaatit ovat vapaaehtoisten asiakkailta kirjaamia lokakuussa 2026.
Kuvituskuvat ovat VESA-toiminnan entisen koordinaattorin Jukka Jaakolan ottamia.

Kirjoittaja: VESA-toiminnan asiantuntija, Johanna Laine

VESA
Vapaaehtoistoimintaa senioreiden avuksi!

OLKA®
Vapaaehtoistoimintaa sairaalassa

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä ajankohtaiset sisällöt:

Turvallista elämää kotona

Tuoreen asiakaskyselyn mukaan VESA-toiminta on hyvin vaikuttavaa niin kotona asuvien ikääntyneiden asiakkaiden yksinäisyyden lieventymisen, arjessa selviämisen kuin turvallisuudenkin kannalta.

Lue lisää »

HyTe ry

Posti- ja käyntiosoite: 

Kauppamiehentie 6,

02100 Espoo

Palvelut:

HyTe @some

@hyvinvointiterveys

#hytery

HyTe ry
Tietoa evästeistä

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kehittämiseen. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle.