Moni opiskelija tai työnhakija ei tiedosta, että urapolun alku voisi löytyä kolmannen sektorin järjestöistä. Usein katse suunnataan yksityiselle sektorille, vaikka järjestöjen tarjoamat mahdollisuudet olisivat usein käytännönläheisempiä, enemmän mukaan ottavia ja erilaisia mahdollisuuksia tarjoavia yhteisöjä.
Järjestöt tarjoavat opiskelijoille harjoittelupaikkoja ja mahdollisuuden tehdä opinnäytetöitä aidossa ympäristössä. Monesti järjestössä pääsee tekemään oikeita asioita, eikä vaan seuraamaan sivusta. Järjestöiltä puuttuu usein myös resurssi uuden tiedon tuottamiseen ja tämä avaa opinnäytetyöntekijöille tärkeän roolin järjestöjen kehittämistyössä.
Työnhakijoiden tulisi myös muistaa kolmas sektori. Erilaiset tukirahat ja rahoitusohjelmat helpottavat järjestöihin työllistymistä työnhakijan eri elämäntilanteissa.
Vapaaehtoistoiminta voi olla joissain tilanteissa helpoin tapa tutustua järjestömaailmaan. Toiminnassa mukana oleminen helpottaa tutustumista sekä tarjoaa koulutuksia. Tämän lisäksi opiskelijoiden on joissain tilanteissa mahdollisuus saada toiminnasta opintosuorituksia. Tutun organisaation ja tuttujen ihmisten kanssa on helpompi lähteä keskustelemaan harjoittelun tai opinnäytetyön toteuttamisesta järjestössä tai mahdollisesta työllistymisestä.
OLKA®-toiminta on koordinoitua järjestö ja vapaaehtoistoimintaa sairaaloissa ja monella alueella myös muissa hyvinvointialueen toimipaikoissa, kuten terveysasemilla ja sote-keskuksissa. OLKA tarjoaa hyvän esimerkin siitä minkälaista yhteistyö kolmannen sektorin ja opiskelijoiden tai työelämään hakevien kanssa parhaimmillaan on. Monet, erityisesti sosiaali- ja terveysalan opiskelijat, hakeutuvat OLKA-toimintaan vapaaehtoiseksi jo opintojen aikana, koska haluavat kokemusta ihmisten kanssa toimimisesta. Tämä mahdollistaa heille koulutuksen tehtävään ja mahdollisuuden oppia ymmärtämään toimintaympäristöä aiempaa paremmin. Jotkut oppilaitokset hyvittävät vapaaehtoisuudesta opintosuorituksia ja niin kun aiemmin tuli mainittua, tuttujen ihmisten kanssa on helpompi sopia asioita jatkosta ja mahdollisesti toteuttaa opintoihin liittyvä harjoittelu tai opinnäytetyö tutussa ympäristössä. OLKA-toiminnan kahdellakymmenellä paikkakunnalla on vuosittain lukuisia opiskelijoita itse toiminnassa mukana, tekemässä harjoitteluita tai opinnäytetöitä. Jokainen tehty opinnäytetyö on OLKA-toiminnalle arvokas, koska se tuo lisätietoa toiminnasta ja sen vaikuttavuudesta. Kaikki OLKA-toiminnasta tehdyt opinnäytetyöt tallennetaan OLKA-toiminnan sivuille. OLKA-toiminnassa on ollut mukana useita työkokeilijoita, palkkatuettuja työntekijöitä ja Paikka auki-ohjelman kautta työllistyneitä. Nämä järjestelyt ovat antaneet yksittäiselle työnhakijalle mahdollisuuden nähdä työelämää järjestön näkökulmasta ja useampi heistä on työllistynyt OLKA-toiminnan yhteistyöjärjestöihin tai terveys- ja sosiaalipalveluihin.
Voisiko järjestö olla sinun tai organisaatiosi opiskelijan seuraava askel urapolulla kohti uusia haasteita?

Kaisa Kauhanen
OLKA-toiminnan päällikkö
+358 (0)50 382 7711
etunimi.sukunimi@hyte.fi


