Turvallisuusasiat puhututtavat nyt todella paljon kansallisella tasolla. Tilanne Suomen itärajalla huolestuttaa poliitikkoja ja kansalaisia. Koemme myös kyberturvallisuuden uhkia, ja kansalliset viranomaiset seuraavat syksyn koronatilastoja tarkoin. Silti turvallisuus on edelleen myös paikallisen tason asia kylillä, kaduilla, kouluissa ja kotona. Järjestöjen toiminta on hyvä nähdä myös turvallisuuden kannalta.
Valtioneuvoston toimeenpanosuunnitelmassa Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen 2030 toimenpiteet on kuvattu periaatepäätöksen neljän painopisteen mukaisesti:
1) Kaikille mahdollisuus osallisuuteen
2) Hyvät arkiympäristöt
3) Hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta ja palvelut sekä
4) Päätöksenteolla vaikuttavuutta.
Osallisuus vahvistaa turvallisuutta
Suunnitelmassa kuvataan toimia, vastuita, seurantaa ja aikataulutusta työn etenemiseksi. Monitoimijaisessa yhteistyössä pyritään lisäämään yhteiskunnan, yhteisöjen ja yksilöiden resilienssiä.
Jokaisen pitäisi päästä vaikuttamaan sekä itseään koskeviin asioihin että itselleen tärkeän yhteisön asioihin. Osallisuutta tukee muun muassa turvallinen ja terveellinen koti, syrjimätön työ- ja kouluelämä sekä mahdollisuus oppia ja kehittää itseään kaikissa elämän vaiheissa. Arkiympäristöistä tulisi tehdä sellaisia, että ne kannustavat ihmisiä toimimaan niin oman kuin muiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Ihmiset tarvitsevat laadukkaita, yhdenvertaisia ja saavutettavia palveluita niin julkisen sektorin, järjestöjen kuin yksityistenkin tuottamina. (S. 7-12.) Asia liittyy myös sote-uudistukseen sekä sote- ja hyte-toiminnan koordinointiin: eri toimijoiden työnjaon selkiyttämiseen ja resursointiin.
Ajantasaisella tiedolla johtamisella varmistetaan, että voidaan osoittaa taloudellisten ja muiden päätösten vaikutuksia asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen ja turvallisuuteen. Pitkittyvät eriarvoisuuden kokemukset nakertavat myös yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteisöjen turvallisuutta. (S. 9-12.) Ongelmien ennaltaehkäiseminen tulee yleensä halvemmaksi kuin ongelmien korjaaminen. Osallisuus on edellytys myös yhteiskuntarauhalle.
Järjestöjen potentiaali ja tieto hyödynnettävä
SOSTE Suomen Sosiaali ja Terveys ry:n ja SPEK Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön webinaarissa 14.11.23 käsiteltiin turvallisuutta sekä varautumista ja valmiutta SOSTEn erityisasiantuntija Ari Inkisen puheenjohdolla. Keskeisenä kysymyksenä oli, mitä järjestöiltä odotetaan ja mitä ne pystyvät antamaan alueelliseen kokonaisturvallisuuteen.
Turvallisuuskomitean erityisasiantuntija Mirva Ojala korosti varautumistoiminnan katkeamatonta ketjua. Kriisitietoisuus on kasvanut, ja kansainvälisen yhteistoiminnan merkitys tunnistetaan. Ojalan mukaan Suomi on edelläkävijä järjestöjen osallistamisessa. Järjestöjen potentiaali pitäisi hyödyntää ja huomioida turvallisuussuunnittelussa vieläkin paremmin. Myös järjestöjen tuottama tieto pitäisi nykyistä paremmin saada myös hallinnon tietoon; tietoturva on toki tärkeää. Niin ikään tarvittaisiin alueelliset rekisterit eri toimijoista.
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnanjohtaja Antti Lehtisalo valotti varautumis- ja turvallisuuskoulutusta niin sotilaallisia valmiuksia varten kuin kaikille suomalaisille, arjen turvallisuutta ja myös henkistä maanpuolustusta edistäen. Kyvykkyyksien uudistamista tarvitaan järjestöissäkin!
Arjen turvallisuutta korosti myös MIELI Suomen mielenterveys ry:n kriisitoimintojen johtaja Sanna Vesikansa. Sotejärjestöissä toimii 500 000 vapaaehtoista, mikä on valtava, hyödynnettävä resurssi myös erilaisissa kriiseissä. Vesikansa kertoi, miten valmiussuunnittelun toimintakorttia oli testattu Tapiolan siltaonnettomuudessa. Mieli ry ylläpitää kriisikeskuksia ja kriisipuhelinta useilla kielillä sekä osallistuu tiedontuotantoon turvallisuustarpeista. Vesikansa muistuttikin, että järjestöjä kannattaa ottaa mukaan alueelliseen suunnitteluun ja asukkaiden aktivointiin. Vapaaehtoiset ja vertaiset ovat keskeinen osa myös turvallisuustoimintaa. Järjestöillä todettiin olevan hyvää kontaktia myös erityisryhmiin.
Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtaja Aleksi Koivisto muistutti, että järjestöillä on osaamista saada porukkaa liikkeelle ja kykyä toimia yli hallintorajojen, kun taas viranomaisilla on valtaa ja johtamismandaatti. Molempia tarvitaan, kuten myös järjestöjen keskinäistä yhteistyötä.
Arjen turvallisuus syntyy monialaisesta tekemisestä
Webinaarin paneelikeskustelussa pohdittiin mm. alueellisen yhteistyön rakenteita ja yhteisen ymmärryksen lisäämistä sekä lainsäädännön tarpeita. Turvallisuuteen liittyvät teemat ovat sote-pela-uudistuksessa jääneet peruspalveluiden turvaamisen ja talouden taakse. Esimerkiksi Uudellamaalla on kuitenkin jo ennestään hyviä ja kehittyviä käytäntöjä ja yhteistyökeskusteluja, joita kannattaa jatkaa sekä aktivoida myös järjestöjä mukaan. Lakisääteisen varautumissuunnittelun lisäksi kannattaisi pyrkiä parempaan! Realismia on myös muistaa, että järjestöt tarvitsevat toimintaansa resursseja. Järjestöjen perustekeminen on hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta edistävää, mutta esim. varautumisen yhteiseen suunnitteluun ja harjoitteluun tarvitaan rahoitusta ja muita resursseja.
Miten me määrittelemme arjen turvallisuuden ja sen edistämisen Uudenmaan alueella sekä toteutamme sitä? Näen, että järjestökentällä olisi hyvä aktivoitua aiheen tiimoilta yhdessä hyvinvointialueiden kanssa. Valtakunnallisesti on olemassa erilaisia malleja, joita kannattaa hyödyntää. Uudellamaalla on olemassa varautumiseen, valmiuteen ja turvallisuuteen liittyviä julkisen sektorin rakenteita sekä toisaalta myös järjestörakenteita ja -verkostoja. Kehittyvään yhteistyöhön on hyvät lähtökohdat: on jatkuvaa lakisääteistä tekemistä mutta mahdollisuudet myös muuhun, laajempaan turvallisuuden edistämiseen.
Esimerkkinä yhteistyöstä järjestöjen ja julkisen kesken on vaikkapa infopaketti alaikäisten rikollisuuden ehkäisemisestä. Arjen turvallisuutta lisäävät teot voivat olla sitä, että ikääntynyt saa kauppa-apua, kouluissa toimii yhteisövalmentajia, lähisuhdeväkivaltaa kokevaa autetaan, uusintarikollisuutta pyritään vähentämään, liikennejärjestelyjä parannetaan, lapsiperheköyhyyteen pureudutaan, digitukea annetaan – ja yksilötasolla ollaan sellainen välittävä naapuri kuin toivoisi itselleen oltavan.
