HyTen nettisivusto on saatavana nyt myös ruotsiksi (kuvassa neljä ihmistä katselee yhdessä tietokoneen käyttöä)

HyTen nettisivusto on saatavana nyt myös ruotsiksi

HyTe ry:n nettisivusto on saatavana nyt myös ruotsiksi. Sivujen ruotsinkielinen versio julkaistiin joulukuussa. Aiemmin sivusto on julkaistu suomeksi ja englanniksi.

HyTe ry:n nettisivuilta tietoa järjestöille, viranomaisille ja yksilöille 

HyTe ry on Uudenmaan hyvinvointi-, sosiaali- ja terveysalan järjestöjen verkostojärjestö. HyTe auttaa ja tukee järjestöjä, jotka pitävät huolta ihmisten hyvinvoinnista ja terveydestä. Sen lisäksi HyTe tarjoaa yksilöille suunnattua tukea ja toimintaa sekä tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa. 

Eri kohderyhmille – järjestöilleviranomaisille ja yksilöille – on sivustolla oma osionsa, josta kukin kohderyhmä löytää tietoa itselleen suunnatuista hankkeista ja palveluista.  

Ajankohtaisia uutisia ja tapahtumia järjestökentältä 

HyTen sivuilta löytyy myös järjestöjen toimintaan liittyviä uutisia, tiedotteita, artikkeleja, blogeja ja tapahtumia. Ajankohtaisia sisältöjä voi suodattaa esimerkiksi eri teemojen mukaisesti. Tietoa meistä -osiossa on julkaistu kootusti tietoa esimerkiksi HyTen jäsenyydestä kiinnostuneille järjestöille

Anna palautetta HyTen ry:n nettisivuista 

Löydätkö sivuilta etsimäsi? Kaipaatko sinne jotakin lisätietoa? Jos haluat antaa sivuista palautetta tai kehitysehdotuksia, ole yhteydessä Myraan (yhteystiedot alla). 

Myra Magnusson

Markkinointi- ja viestintäpäällikkö,
Lähellä.fi -palvelu

+358 50 554 4007
myra.magnusson@hyte.fi

VESA
Vapaaehtoistoimintaa senioreiden avuksi!

OLKA®
Vapaaehtoistoimintaa sairaalassa

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä ajankohtaiset sisällöt:

HyTe ry

Posti- ja käyntiosoite: 

Kauppamiehentie 6,

02100 Espoo

Palvelut:

HyTe @some

@hyvinvointiterveys

#hytery

HyTe ry
Tietoa evästeistä

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kehittämiseen. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle.