Digitalisaatio on tuonut mukanaan monia hyötyjä, mutta myös haasteita. Erityisesti ikääntyneet sekä muut haavoittuvat ryhmät törmäävät usein erilaisiin haasteisiin digitalisaation kanssa. Vaikka ikääntyneissä on paljon hyvinkin digitaitavia henkilöitä, on monella myös puutteita digiosaamissa. Nämä puutteet aiheuttavat helposti syrjäytymistä ja häpeää. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että digiosaamattomuus ei ole pelkästään ikäihmisten ongelma, vaan se koskettaa meitä kaikkia. Jopa niin sanotun diginatiiveiksi kutsutun sukupolven edustajalla voi esiintyä hankaluuksia tiettyjen palveluiden tai järjestelmien käytössä. Vaikka olisi kuinka taitava käyttämään jotain tiettyä järjestelmää tai digitaalista palvelua, voi jokin toinen digitaalisuuden osa-alue tuntua aivan ylitsepääsemättömältä. Lisäksi huono suunnittelu on huonoa myös digitaalisena. Digitaalisessa ympäristössä, jos missä, sujuvan palvelukokemuksen merkitys korostuu. Ei siis kannata vaipua epätoivoon ja soimata itseään digiosaamattomaksi, jos joku ”homma ei pelitä”. Todennäköisesti kaikilla on näitä samoja kokemuksia, joillain enemmän ja joillain ehkä vähemmän. Digimaailmassa epävarman ikääntyneen kannattaa myös muistaa, että hänellä itsellään on todennäköisesti jaettavaksi sellaista osaamista, mitä nuoremmilta digitaitavammilta ei löydy.
Digiosaamattomuus on yleinen ilmiö, joka helposti syrjäyttää ihmisiä. Kokemus digiosaamattomuudesta johtaa helposti sivuun jäämiseen, erityisesti jos vaihtoehtoisiin palveluihin on vaikea päästä tai asioiden hoitaminen perinteisillä tavoilla on hankalaa. Moni ikääntynyt haluaisi käyttää digitaalisia palveluja, jos niiden esteet purettaisiin. Ne, jotka eivät syystä tai toisesta halua tai pysty käyttämää digiä, kokevat jäävänsä syrjään monista yhteiskunnan asioista ja palveluista.
Digihäpeä on järjestelmän, ei ihmisen, häpeä
Usein digiosaamattomuuden esimerkkinä käytetään niin sanottua virallisten asioiden hoitoa, pankkipalveluita, verotusta ja muita harmaan tylsiä palveluita. Digiosaamattomuudella on kuitenkin myös muita, jopa syvällisempiä vaikutuksia henkilön elämään: esimerkiksi kulttuuripalvelujen kuluttaminen voi olla vaikeaa, kun liput ovat nykyään saatavilla lähinnä sähköisissä palveluissa. Kuinka päästä katsomaan suosittu teatteriesitys, jos ei ole tosiasiallista kykyä ostaa lippuja sähköisesti? Fyysisten lippumyymälöiden toimipisteitä on digitaalisuuden myötä karsittu runsaasti, ja usein suositut näytökset myydään loppuun jo netissä eikä fyysisissä pisteissä asioiville enää ”riitä paikkoja”.
Kokemus digiosaamattomuudesta aiheuttaa helposti myös digihäpeää. Tämä voi vaikuttaa itsetuntoon ja sosiaaliseen osallistumiseen. Kokemus omasta osaamattomuudesta rajoittaa tekemisiä, eikä ehkä uskalleta ottaa käyttöön uusia järjestelmiä, toimintatapoja tai laitteita. Tämä voi johtaa turhautumisen, epäonnistumisen ja itsesyytösten tunteisiin.
Edellisessä teatterilippuja koskevassa esimerkissä digihäpeän kokemus voi näyttäytyä vaikkapa seuraavalla tavalla: Kun liput on saatu ostettua sähköisesti, niin pelko siitä, että niitä ei sitten siellä teatterin eteisessä osaakaan kaivaa matkapuhelimen syövereistä esille, saattaa johtaa tilanteeseen, jossa koetun digihäpeän takia teatteriin ei halua edes lähteä. Kaikki eivät myöskään pysty tulostamaan itse digitaalisesti hankittuja lippuja, tai sovellus pyytää siitäkin lisämaksun.
Ja taas toisaalta: Kuka meistä sinällään ihan digitaitavista ei olisi joskus siellä lipputiskillä sekoillut digilippujen kanssa, ja ihmetellyt mistä ne nyt sitten löytyvätkään? Digihäpeä tässäkään mielessä ei siis koske vain ikääntyneitä, vaan on meidän kaikkien yhteinen asia.
Olisikin tärkeää, että kaikissa palveluissa huomioitaisiin se, että kuka tahansa saattaa joutua tilanteeseen, jossa ei osaa tai halua tai jostain syystä kyseisellä hetkellä ei kykene käyttämään vaadittavaa digiä ja vaatii ohjausta ja neuvontaa juuri siinä tilanteessa. Erityisesti ikääntyneille, mutta kaikille muillekin on tärkeää eri palveluissa taata juuri oikea-aikainen ja helposti saatava tuki sekä kokemus osallisuudesta digitaitoihin ja -osallisuuteen katsomatta.
Mistä apua digiongelmiin?
Erilaiset järjestöt ja julkiset toimijat sekä seurakunnat tarjoavat laajasti maksutonta digitukea ja -neuvontaa. Esimerkiksi SeniorSurf koordinoi valtakunnallista etäopastuspalvelua, jonka kautta saa apua digiongelmiin joko puhelimitse tai verkkolomakkeella. Kannattaa myös muistaa, että viranomaisilla ja muilla julkisilla toimijoilla on velvoite tarjota digiopastusta omien palveluidensa käytössä. Samaa periaatetta soisi noudatettavan kaikessa sellaisessa toiminnassa, joka edes jotenkin sivuaa digitaalisuutta. Apua tulisi tarjota kaikkialla proaktiivisesti, eikä koskaan pitäisi olla häpeä pyytää apua ja neuvontaa, kun sitä tarvitsee.
Apua pyytäessä ja tarjotessa on tärkeää muistaa tietoturva. Vahvaa tunnistautumista vaativiin palveluihin kirjautuminen tulee tilanteesta riippumatta hoitaa siten, että auttaja tai kukaan muukaan ei saa salasanoja tietoonsa. Tietoturvaa ja muitakin digituen antamiseen liittyviä eettisiä ohjeita löytyy Digi- ja väestötietoviraston julkaisemasta ohjeistuksesta. Ohjeistukseen voi tutustua mm. Digi- ja väestötietoviraston nettisivuilla: https://dvv.fi/digituen-eettinen-ohjeistus
Kaisa Huuhtanen
erityisasiantuntija
Ikäteknologiakeskus
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto, VALLI ry
