Anu Häkkinen, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori

Nimitysuutinen: Anu Häkkinen aloitti OLKA-toiminnan vapaaehtoistoiminnan koordinaattorina

Ajankohtaista

Anu Häkkinen aloitti HyTe ry:ssä OLKA-toiminnan vapaaehtoistoiminnan koordinaattorina ja perhevapaan sijaisena 1. syyskuuta.  Anu on aiemmin työskennellyt HyTe ry:ssä järjestötiedon verkkopalveluiden parissa sekä vapaaehtoistoiminnan asiantuntijana, ja nyt hän palasi taloon opintovapaalta erä- ja luonto-oppaan opinnoista.

Anu on koulutukseltaan filosofian maisteri kulttuurimaantieteestä ja tehnyt opintoja myös paikkatiedon parissa. Työhistoriaa on kertynyt erilaisissa järjestötehtävissä sekä ympäristö- ja IT-alalta. Luottamus- ja vapaaehtoistoiminta ovat myös osa Anun elämää, ja tällä hetkellä Anu toimii myös Reilun matkailun yhdistyksen puheenjohtajana.

OLKA-toiminnassa Anun tehtävinä ovat Toivo-vertaistukisovelluksen vapaaehtoisten koordinointi sekä uusien vapaaehtoisten rekrytointi mukaan OLKAn toimintaan.

”Nautin eniten työstä, jossa pääsen näkemään käden jälkeni, viettämään aikaa ihmisten kanssa sekä vaikuttamaan hyvinvoinnin ja paremman maailman puolesta. OLKAssa ihmisten hyvinvointi on konkreettisesti läsnä, ja työtehtävät innostavia mukavassa tiimissä”, Anu kuvailee uusia tehtäviään HyTessä.

Anun tavoitteena on pitää uusien vapaaehtoisten mukaantulo OLKAn toimintaan ja Toivo-sovellukseen sujuvana sekä tehdä osansa sen eteen, että toiminta näyttäytyy myös laadukkaana vertaistuen tarvitsijoille.

”Kiireetön ja inhimillinen kohtaaminen ovat OLKA-toiminnan ytimessä, ja pyrin pitämään tästä kiinni myös vertaistukijoita ja sairaalavapaaehtoisia kohdatessani”, Anu pohtii.

Vapaa-ajallaan Anu harrastaa luontoaktiviteetteja ja retkeilyä monipuolisesti. Viimeisen vuoden aikana etenkin melonta ja kalliokiipeily ovat vieneet mukanaan, mutta Anu odottaa myös työmatkapyöräilyä kirpaisevassa syyssäässä. Mikään ikiliikkuja ei Anukaan kuitenkaan ole.

”Joskus on hyvä myös antaa sohvan viedä voitto, ja iltojen pimetessä käsityöharrastukset ja japanilaiset ristikot vievät varmasti myös mukanaan”, Anu virnistää.

VESA
Vapaaehtoistoimintaa senioreiden avuksi!

OLKA®
Vapaaehtoistoimintaa sairaalassa

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä ajankohtaiset sisällöt:

HyTe ry

Posti- ja käyntiosoite: 

Kauppamiehentie 6,

02100 Espoo

Palvelut:

HyTe @some

@hyvinvointiterveys

#hytery