Huudikoutsit

Huudikoutsitoiminta vahvistaa osallisuutta, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteisöissä

Vuonna 2020 käynnistynyt Huudikoutsitoiminta on kasvanut merkittäväksi osaksi matalan kynnyksen jalkautuvaa työtä pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Karjalan hyvinvointialueella. Toiminta lähti liikkeelle Irti Huumeista ry:n ja Kukunori ry:n yhteisestä hankkeesta, joka sai alkunsa Helsingin kaupungin turvallisuuskyselystä nousseista kehittämistarpeista ja ruotsalaisesta Lugna gatan-mallista

Helsingin kaupungin teettämässä turvallisuuskyselyssä oli paljastunut, että kaupunkilaiset kokivat turvattomuutta metroasemilla. Oli selkeä tarve jalkautuvalle palvelulle, joka voisi auttaa päihde- ja mielenterveyspalveluiden ulkopuolelle jääneitä ihmisiä. Hankkeen tavoitteena oli lisätä turvallisuutta julkisissa tiloissa, ei ainoastaan vartijoiden ja viranomaisten vaan koulutettujen vertaisten läsnäolon kautta.

Toiminta on juurtunut osaksi palvelujärjestelmää ja siitä on tullut pysyvä palvelumuoto

Pietari Holma on toiminut Huudikoutsien parissa huumetyöntekijänä sekä kouluttajan roolissa. Hän on nähnyt omin silmin, kuinka hankkeessa kehitetty malli sekä yhteisö on auttanut haastavissa elämäntilanteissa kamppailevia ihmisiä toipumaan, hakeutumaan palveluihin sekä löytämään tasapainoa ja mielekästä sisältöä omaan arkeensa:

 “Kolmen vuoden hankkeen jälkeen saimme STEA:n AK-jatkorahoituksen toiminnan jatkamiseksi. Se kertoo, että malli toimii ja siihen luotetaan. Hanke syntyi yhteiskunnallisesti tärkeään aikaan, kun koronatilanteessa palvelut supistuivat ja kaduilla näkyvä pahoinvointi lisääntyi.”, kertoo huumetyöntekijä Pietari Holma.

Huudikoutsit ovat yhteisö, jossa työntekijät sekä huudikoutsit kohtaavat toisensa toimistolla ja jalkautuvat yhdessä kaupungin alueille, joissa he kohtaavat ihmisiä. Huudikoutsiksi kutsutaan jalkautuvaa vertaistyöntekijää, joka on irrottautunut päihteistä ja rikollisuudesta. Toiminta on kuntouttavaa huudikoutseille, jotka saavat arkeensa mielekästä tekemistä ja pääsevät auttamaan muita.

Jalkautuvaa vertaistyötä ja arjen tukea ihmiseltä ihmiselle

Huudikoutsien toiminnassa on kyse yhteisöllisyydestä, kohtaamisesta, toipumisesta ja jalkautumisesta alueille, joilla palveluiden ulkopuolella sekä niihin heikosti kiinnittyneet asukkaat viettävät aikaansa. Työntekijät ja huudikoutsit lähtevät yhdessä kaduille, metroasemille ja muihin julkisiin tiloihin kohtaamaan ihmisiä ja tarjoamaan keskusteluapua, vertaistukea ja palveluohjausta.

Aamu alkaa toimistolla yhteisellä kahvilla, keskustelulla ja valmisteluilla. Koutseilla on mukanaan reppuja, joihin on pakattu leipiä, hävikkiruokaa ja muita tarvikkeita. Reitit suunnitellaan yhdessä, ja liikkeelle lähdetään aina pareittain tai pienissä ryhmissä.

Huudikoutsien toiminnassa on kyse osallisuudesta ja kiireettömästä kohtaamisesta

“Kadulla olemme monelle vastaantulijalle ainoa kontakti, joka pysähtyy, katsoo silmiin ja kysyy mitä kuuluu. Se on monelle todella merkityksellistä. Kohtaaminen on aina arvostavaa ja kiireetöntä, joskus tarvitaan vain juttelua, joskus apua palveluihin hakeutumisessa tai asioinnissa.”, Pietari Holma kertoo.

Päivän päätteeksi huudikoutsit kokoontuvat vielä toimistolle purkamaan kokemuksia. Tämä on tärkeä osa vertaisten hyvinvoinnin tukemista sekä myös henkilökohtaista toipumisprosessia ja kuntoutumista. On tärkeää, että päivän tapahtumat eivät jää mietityttämään ja kaikilla on vapaa tila jakaa omat ajatuksensa sekä tunteensa päivän kohtaamisista.

Vertaistuki ja yhteisöllisyys edistää toipumista ja luo uudenlaista osallisuutta yhteiskuntaan

Huudikoutsit on yhteisöllistä toimintaa, joka tarjoaa mahdollisuuden kokea osallisuutta ja turvallisen tilan, jossa voi olla oma itsensä ilman häpeää tai tiukkoja ammattirooleja. Huudikoutseilla on kokemusta sekä ymmärrystä moniin elämäntilanteisiin liittyen. Koutsit auttavat kohtaamisten aikana ihmisiä asunnottomuuteen liittyvien ongelmien kanssa, päihderiippuvuuksista selviytymiseen, yksinäisyyden lievittämiseen sekä palveluihin hakeutumisessa.

Toiminnassa ei ole aikarajoja, mukana voi olla niin kauan kuin se tuntuu merkitykselliseltä. Toiminnassa voi olla mukana vapaaehtoisena tai työkokeilussa. Moni osallistuja jatkaa matkaa opintoihin ja työelämään. Se tekee huudikoutseista monelle kiireettömän ponnahduslaudan takaisin yhteiskuntaan.

Uudenlaista sisältöä vapaa-ajalle tai päihteettömyyden luomalle tyhjälle aukolle omassa elämässä

Pietari Holma kertoo, että Huudikoutsien yhteisö on monelle ensimmäinen paikka, jossa saa puhua omista haasteistaan avoimesti. Kaikkien tuen tarpeet ovat yksilöllisiä, eikä kaikilla toimintaan osallistuneilla ole välttämättä päihdeongelmaa:

”Huudikoutseilla toiminta on vastavuoroista, eli ovi aukeaa kumpaankin suuntaan. Vertaiset tukevat kohdattuja ihmisiä kadulla ja huudikoutsit ovat tukena myös toisilleen. Ihmiset löytävät uusia ystäviä ja terveempiä ihmissuhteita. Se auttaa myös lievittämään yksinäisyyttä ja löytämään sisältöä vapaa-ajalle tai päihteettömyyden luomalle tyhjälle aukolle omassa elämässä.”

Kohtaamisia, jotka muuttavat elämän, pienikin muutos voi olla suuri toiselle ihmiselle

Pietarille on jäänyt mieleen monia hetkiä, joissa pieni teko on saanut aikaan suuren muutoksen:

”On kiva nähdä vierestä, kun toinen ihminen saa elinvoimaa omaan elämään ja alkaa unelmoimaan.”

Eräs huudikoutsi tuli vapaaehtoiseksi tukihenkilön kanssa. Alkuun hän oli varautunut ja elämäntilanne oli haastava. Nyt hän on suorittanut työkokeilun, saanut opiskelupaikan ja valmistunut hyvin arvosanoin. Sen lisäksi hän on löytänyt itselleen työpaikan ja elää päihteetöntä arkea.

Muutosten ei myöskään tarvitse olla menestystarinoita, joissa päädytään kokoaikatyöhön tai muutetaan oma elämä dramaattisesti. On tärkeää hahmottaa, että kaikki etenevät omia askeleitaan ja pienetkin onnistumiset tai hyvinvoinnin kohentuminen on tärkeää, kunhan ihminen saa toiminnasta hyötyä omaan tilanteeseensa, on se tarpeeksi suuri tavoite sekä ihmiselle, että yhteiskunnalle.

Huudikoutsit kohtaavat kaduilla yhteisöjä, toimijoita sekä yrittäjiä

Huudikoutsit eivät toimi vain kadulla, se rakentaa siltoja myös yhteisöjen, viranomaisten ja yritysten välille. Kohtaamisia tapahtuu matalan kynnyksen päiväkeskuksissa, asukastaloilla sekä ostoskeskuksissa.

“Teemme kohdatessa yhteistyötä Helsingin seudun liikenteen työntekijöiden, vartijoiden, poliisin ja alueen yrittäjien kanssa. Kun ihmiset tuntevat toisensa, turvattomuuden tunne vähenee. Läsnäolo ja avoin vuoropuhelu rauhoittavat kadulla kaikkia kansalaisia sekä toimijoita.”, Pietari kertoo.

HSL tukee Huudikoutseja matkalippujen avulla, jotka jaetaan toimintaan osallistuville Huudikoutseille sekä palveluohjauksen aikana asiointiin osallistuville kansalaisille. Stadin safka tarjoaa kerran viikossa hävikkiruokaa, joka pakataan reppuihin ja jaetaan kohtaamisten aikana.

Turvallisuus kuuluu kaikille alueen toimijoille ja asukkaille

Mediassa myös paljon leimataan päihteidenkäyttöä tai asunnottomuutta. On tärkeää muistaa, että huudikoutsit kohtaavat kunnioittavasti kaikkia alueen asukkaita ja toimijoita, sekä toiminnan tarkoituksena on lisätä turvallisuutta kaikilla yhteiskunnan tasoilla.

Pietari haluaa henkilökohtaisesti kiittää kaikkia kansalaisia yhteistyökumppaneita sekä toimijoita hyvästä yhteistyöstä:

”On todella suuri voima sillä, miten näistä asioista puhutaan ja lähestytään. Täällä on paljon toimijoita ja ihmisiä, joiden tarkoitus on auttaa, ei ainoastaan sulkea asioita pois silmistä.”

Turvalliset Huudit ja valtakunnallinen kouluttaminen

Toiminta on laajentunut pääkaupunkiseudun asema-alueilta ja lähiöistä myös Turvalliset huudit -seminaareihin, joissa jaetaan tietoa, koulutetaan ammattilaisia ja verkostoidutaan muiden hyvinvointialueiden, kaupunkien sekä alueiden toimijoiden kanssa. Viime vuosina seminaareja on järjestetty Kemissä, Vaasassa, Mikkelissä, Tampereella ja Vantaalla.

Turvalliset Huudit -seminaarikonsepti on Huudikoutsien koordinoimaa toimintaa, joka toteutetaan yhteistyössä eri hyvinvointialueiden sekä kaupunkien kanssa. Seminaarien tarkoituksena on edistää osaamista ja tietoutta kadulla tehtävästä jalkautuvasta työstä sekä muista sosiaalialan toimijoista. Sen lisäksi lokakuussa 2025 järjestettiin valtakunnallinen Turvalliset Huudit -webinaari, johon on voinut osallistua verkossa ympäri maata.

Ajankohtaisia toimintoja – Tuetaan nuoria ja päihteidenkäyttäjien omaisia

Ajankohtaisina toimintamuotoina on syntynyt täysin uusi Nuorisokoutsitoiminta Urlus-säätiön rahoittamana. Vantaa-Kerava hyvinvointialueella on oma tiimi, joka kohtaa nuoria sekä nuoria aikuisia. Toiminnan tarkoituksena on tavoittaa syrjäytymisvaarassa olevia ja päihteitä käyttäviä nuoria.

Sen lisäksi järjestetään päihderiippuvuusinfo-tilaisuuksia eri oppilaitoksissa ja kouluissa. Vantaa-Keravan lisäksi jalkautumista tapahtuu myös Helsingin puolella. Tavoitteena on ennalta ehkäistä nuorten syrjäytymistä, päihderiippuvuuksia, osattomuutta sekä rikollista elämäntapaa.

Irti Huumeista ry:n läheisryhmät ja huumeita käyttävien omaisille tarkoitetut palvelut ovat myös tärkeä osa tukimuotoja, niitä löytyy kattava lista järjestön verkkosivuilta. Joskus tilanne voi olla sellainen, että on itse haastavassa elämäntilanteessa ja omat voimavarat ovat rajalliset, kun läheinen voi huonosti. Silloin on tärkeää löytää itselleen tukea, että kykenee selviytymään eteenpäin.

Minulle heräsi halu auttaa tai tulla mukaan toimintaan, mihin olen yhteydessä?

Pietari Holma toivottaa kaikki halukkaat lämpimästi mukaan toimintaan. Mikäli sinulle, heräsi halu auttaa voit tulla myös tarjoamaan vaate- ja tavaralahjoituksia Malmin toimistolle ma-pe klo 9-15.00 välisenä aikana, lahjoitukset jaetaan eteenpäin apua tarvitseville ja vähävaraisille asukkaille.

”Tärkeintä on kohdata ihmiset ihmisinä, ei heidän taustansa tai ongelmiensa kautta. Jokainen ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi sekä mahdollisuuden aloittaa uudestaan, vaikka tilanne olisi kuinka vaikea tahansa.”

Kirjoittanut: Taneli Kuusela

Lisätietoa:

Irti Huumeista ry – Verkkosivut

Kukunori ry – Huudikoutsit

Huudikoutsit – Verkkosivut

Nuorisokoutsit

Turvalliset Huudit seminaarit – Muut tapahtumat

VESA
Vapaaehtoistoimintaa senioreiden avuksi!

OLKA®
Vapaaehtoistoimintaa sairaalassa

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä ajankohtaiset sisällöt:

HyTe ry

Posti- ja käyntiosoite: 

Kauppamiehentie 6,

02100 Espoo

Palvelut:

HyTe @some

@hyvinvointiterveys

#hytery