OLKA-toiminnalla on pääkaupunkiseudulla jo yli 10-vuotinen historia. Toimintaa alettiin kehittää silloisen Espoon Järjestöjen Yhteisön (nyk. HyTe ry) ja HUSin yhteistyönä, kun sairaala esitti toiveen järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan koordinaatiosta. Vuosien mittaan toiminta ja vakiintunut ja laajentunut menestyksekkäästi: vuonna 2025 pääkaupunkiseudun OLKAssa toimi noin 120 vapaaehtoista yhteensä 13 sairaalassa.
Vapaaehtoistoiminnan avulla tuetaan sairaalan asiakkaita – potilaita ja heidän läheisiään – tarjoamalla muun muassa tukea, opastusapua ja kiireetöntä kohtaamista. Toiminta rikastuttaa kuitenkin myös sairaalan henkilökunnan arkea.
Tunne toiminnan tarpeellisuudesta on molemminpuolinen
OLKA kerää vuosittain palautetta niin toimintaan osallistuneilta järjestöiltä ja vapaaehtoisilta kuin sairaaloiden henkilökunnaltakin. Vuosipalautteella tarkastellaan toiminnan onnistumisia ja kartoitetaan kehittämiskohteita.
Vuotta 2025 koskevaan kyselyyn saimme pääkaupunkiseudulta noin kolmenkymmenen sairaalan henkilökunnan edustajan palautteen. Peräti 93 % vastaajista oli sitä mieltä, että on tärkeää, että sairaalassa on OLKA-toimintaa. Avoimissa vastauksissa toimintaa kiiteltiin muun muassa näin:
”Teette hyvin arvokasta ja tärkeää työtä, kiitos siitä!”
”Yksikössäni jo pitkään käynyt sama OLKA vertaishenkilö, joten toiminta tuttua ja turvallista.”
Myös vapaaehtoiset itse kokevat, että sairaala on mielekäs paikka auttaa: 100 % vapaaehtoisten palautekyselyyn vastanneista oli samaa mieltä väitteen kanssa. Toisten auttaminen sekä sairaalan asiakkaiden ja henkilökunnan kiitollisuus antavat vapaaehtoiselle valtavasti hyvää. Palautekyselyssä vapaaehtoiset kuvasivat kokemuksiaan toiminnasta näin:
”Jos potilaat, omaiset ja henkilökunta vilpittömästi kiittävät käynnistä ja toivottavat tulemaan uudestaan; tunnen onnistuneeni ja olen kiitollinen.”
”Helposti tavoitettavissa ja näkyvissä, voivat puhua mistä tahansa mieltä painavasta tai saada apua tilanteessa, jossa epätietoisuutta. Helpotamme henkilökunnan työtä neuvomalla ja opastamalla käytävillä, olkalaisilla on aikaa kuunnella eikä ole kiireen tuntua.”
Vapaaehtoisen tuki tekee sairaalakäynnistä miellyttävämmän
Vapaaehtoisen tarjoama tuki ja apu sairaalassa asioidessa voi olla korvaamatonta potilaalle. Monen huoli oikeaan paikkaan löytämisestä helpottuu, kun sairaalan aulassa on vastassa ihminen, jolla on aikaa saattaa potilas oikeaan paikkaan. Henkilökunnan palautekyselyn vastauksissa myös vertaistuki ja sen saaminen nostettiin arvokkaaksi lisäksi. OLKA-toiminnan hyödyistä kysyttäessä vastauksissa kuvattiin muun muassa seuraavia:
”Vakavan sairauden kohdatessa potilas saa jutella mieltä painavista asioista samoja kokemuksia omaavalta henkilöltä halutessaan. Usein pelkkä hoitohenkilökunnan tuki ei riitä.”
”Vertaistuki, tietoa eri järjestöjen toiminnasta.”
”Omaiset ja perheet saavat tukea.”
Vertaistukijoiden lisäksi vapaaehtoisina toimivat aula-avustajat, leikki- ja juttukaverit sekä saattohoidon vapaaehtoiset tarjoavat kaikki kiireetöntä kohtaamista sitä kaipaaville. Henkilökunnan palautekyselyyn vastanneista noin 80 % oli sitä mieltä, että OLKA parantaa potilaiden tai läheisten sairaalakokemusta:
”Asiakkaan ei tarvitse harhailla isossa sairaalassa, kun on ystävällinen OLKA-henkilö helposti tavoitettavissa.”
”Erinomainen tuki sairaalassa potilaita koskevissa asioissa, kaikessa mahdollisessa.”
OLKA-toiminnan koordinoiminen on kiitollista työtä, sillä niin vapaaehtoisten kuin sairaalan henkilökunnan palaute viestivät siitä, että toiminta koetaan hyväksi ja tarpeelliseksi. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitusta uhkaavat leikkaukset langettavat kuitenkin synkkiä pilviä myös OLKAn ylle. Työskentelemme kovasti sen eteen, että toimintamme saisi jatkua myös tulevaisuudessa – hyödyttäen vapaaehtoisia, järjestöjä, sairaalan asiakkaita ja henkilökuntaa.
”Saan paljon potilailta ja henkilökunnalta. Käynneilläni tuntuu olevan merkitystä, joka saa minut iloiseksi.” – OLKA-toiminnan vapaaehtoinen
Lue lisää:
Teksti: Elina Heino


