Suomea voi sanoa järjestötoiminnan luvatuksi maaksi. Rekisteröityjä järjestöjä on hieman yli 100.000. Näistä kansalaisten hyvinvointia edistäviä sote-järjestöjä on suunnilleen 9000. Tästä joukosta n. 700 saa Stealta tukea toimintaansa. Sote-järjestöt koordinoivat hieman yli 500.000 vapaaehtoisen työtä ja niissä on n. 1,3 milj. jäsentä. Suuri luku selittyy sillä, että moni on jäsenenä useammassa järjestössä. Tukea saavissa järjestöissä on n. 1250 toiminnan kohdetta, joihin avustusta kohdennetaan. Tässä ovat raamit siihen keskusteluun, mitä viime aikoina on käyty liittyen eri järjestöjen saamaan rahoitukseen ja sen tarpeellisuuteen.
Järjestötoiminta – toiselta nimeltään kansalaistoiminta – alkoi Suomessa jo 1700-luvun jälkipuoliskolla. Aurora-niminen yhdistys aloitti vuonna 1770. Se edisti runoutta, musiikkia sekä historian, talouden ja maantiedon tutkimusta. Vuonna 1797 perustettiin Suomen Talousseura, joka keskittyi kansalaisten talousosaamisen lisäämiseen. Kyseisen vuosisadan aikana perustettiin myös paljon vapaamuurariveljeskunnan looseja sekä muita jonkinasteisiksi salaseuroiksi luokiteltavia yhteisöjä. Vuosisadan vaihteessa syntyi erilaisia sivistysseuroja ja 1800-lukua eteenpäin mentäessä tulivat mukaan raittiusyhdistykset, vapaapalokunnat sekä ylemmän luokan rouvien avustus- yms. seurat.
Ensimmäinen työväenyhdistys perustettiin niinkin aikaisin kuin vuonna 1884. Sitä ennen olivat ns. säätyläiset sekä työnantajat perustaneet työväen sivistysyhdistyksiä. Vuonna 1885 näki päivänvalon ensimmäinen ammattiyhdistys. Se oli Helsingin Kirjanpainajat. Tuosta alkoi ammattiyhdistysliikkeen nousu. Suomen ensimmäinen valtakunnallinen ammattiliitto, Suomen Kirjaltajaliitto syntyi vuonna 1894. Ensimmäiset sote-järjestöt aloittivat 1800-luvun lopussa. Suomalaisella järjestötoiminnalla on juuret syvällä Suomen historiassa samoin kuin myös nykyisessä yhteiskunnassa. Sen toiminnan perusteet ovat melko lailla ajattomia. Suomalaisen järjestötoiminnan historia on ennen kaikkea tarina ihmisistä, jotka ovat halunneet toimia vapaaehtoisina yhdessä tärkeäksi pitämänsä asian eteen.
Vastuu hyvinvointiyhteiskunnasta on alkanut jakaantumaan jo 1800-luvun loppupuoliskolta lähtien. Se koostuu kolmesta eri ulottuvuudesta. Tarvitaan elävä ja toimiva kansalaisyhteiskunta, ns. kolmas sektori. Toinen kivijalka on julkinen sektori. Sen täytyy olla uudistuva, tehokas ja oikeudenmukainen. Kolmas ulottuvuus on toimiva ja hyvinvoiva yksityissektori, joka tuottaa taloudellista vaurautta yhteiskuntaan. On mahdotonta kuvitella hyvinvointiyhteiskuntaa ilman dynaamista ja lisäarvoa tuottavaa yritystoimintaa.
Järjestötoiminnan merkityksestä ja toiminnasta on kuultu viime aikoina monenlaisia käsityksiä. Kaikille ei ole selvää, mikä rooli kohtaavaa työtä tekevillä sote-järjestöillä yhteiskunnassa on. Ne eivät esimerkiksi kilpaile julkisen terveydenhuollon tai yksityisten terveystalojen kanssa. Sote-järjestöt paikkaavat niitä hyvinvoinnin aukkoja, joihin julkinen sektori ei ulotu ja joita alan yksityiset yritykset eivät voi kannattavasti hoitaa. Järjestöissä tehty työ on terveydenhuollon toimintaa tukevaa ja täydentävää.
Järjestökenttää ja sen merkitystä voi hahmottaa tehtävien ja merkitysten kautta.
- Vapaaehtoistoiminta, jonka moni luulee olevan koko järjestötoiminnan ainoa toimintamuoto, tarvitsee koordinointia. Esim. ruoka-apua tai vanhusten asiointiapua ei voi tehokkaasti ja turvallisesti hoitaa ilman ammattimaista ohjausta.
- Järjestöt toimivat usein ryhmänsä etujen valvojina ja äänitorvena. Tämä on erityisesti vammais- ja pitkäaikaissairausjärjestöjen toimintaa. Yhteiskunta toimii pitkälti ns. terveiden ehdoilla ja siksi tarvitaan järjestöjä, jotka jaksavat kertoa viiteryhmänsä olemassaolosta.
- Vertaistoiminta tarvitsee, ollakseen tehokasta, koordinointia ja koulutusta. Tähän tarvitaan ammattimaista ohjausta. Tämä liittyy myös syrjäytymisen ehkäisyyn.
- Järjestöt toimivat asiantuntijoina ja tiedon jakajina omalla sektorillaan. Osa panostaa lisäksi tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Ennaltaehkäisevä työ on useiden ammattimaisesti toimivien järjestöjen toiminnassa isossa roolissa.
Kun tehdään tuloksia tuovaa toimintaa, tarvitaan siihen rakenteet ja ihmiset, jotka vievät asioita eteenpäin. Sote-järjestöjen toiminnan tulos ei kuitenkaan löydy tuloslaskelman viimeiseltä riviltä. Toiminnan tarkoitus on tuottaa hyvinvointia ja täyttää niitä aukkoja, joita julkisen sektorin toiminnassa jää kattamatta. Siksi järjestöt tarvitsevat yhteiskunnan rahoituksen.
Sote-järjestöt ovat nyt muutoshaasteiden edessä johtuen voimakkaasti alenevasta rahoituksesta. Suurin osa niistä tulee sopeutumaan tilanteeseen aivan kuten järjestökenttä on sopeutunut yhteiskunnan muutoksiin jo 1800-luvulta lähtien. Toiminta ja sen merkitys hyvinvoinnille ei tosin tule olemaan enää samaa tasoa kuin aikaisemmin. Järjestöjen merkitykseen hyvinvointiyhteiskunnassa sekä niiden tekemään käytännön työhön toivon kuitenkin poliitikoilta kunnollista perehtymistä. Olisi epärehellistä olla myöntämättä, että on olemassa järjestöjä, joiden rahoitusta voidaan selkeästi vähentää. Sitten on niitä, joiden toimintaedellytyksiä ei kannata heikentää. Toivottavasti päättävillä poliitikoilla on viisautta ja rohkeutta tehdä oikeita ratkaisuja.
Timo Kallioja
hallituksen puheenjohtaja
HyTe ry
