Anton Eerola: Järjestö on palkitsevan yhdessä tekemisen paikka harjoittelijalle

Järjestö on palkitsevan yhdessä tekemisen paikka harjoittelijalle 

Ajankohtaista

Omnian järjestämään Film Skills -työvoimakoulutukseen osallistunut Anton Eerola sai HyTessä tilaisuuden hioa ja kartuttaa taitojaan laajan monikielisen videopaketin tuotantoprosessissa – ja suoriutui mittavasta haasteesta liehuvin lipuin. Antonin mielestä kannustava yhteisö ja keskusteleva vuorovaikutus olivat harjoittelun parasta antia. 

Viiden kuukauden mittaiseen Film Skills -koulutukseen liittyvä työssäoppimisjakso toi Antonin tammi-maaliskuuksi osaksi HyTen joukkuetta. Jakson aikana hänen työtehtävänsä käsittivät Nuorten turvallisuus -teemaan kuuluvien videoiden jälkituotannon, joka piti sisällään editoinnin valmistelun, suunnittelun ja toteutuksen sekä kahden senioreiden avuksi suunnatun VESA-vapaaehtoistoimintaa esittelevän videon suunnittelun ja toteutuksen. 

”Prosessi alkoi sillä, että kävin läpi kaikki raakamateriaalit, jonka jälkeen päätettiin kuvattujen kohtausten lopullinen järjestys. Hyödyllisintä oppia tässä vaiheessa olivat kommunikointitaidot eli se, miten asioita käydään yhdessä kollegoiden kanssa läpi. Näissä taidoissa koen myös ihan puhtaasti edistyneeni tämän työkeikan ansiosta”, Anton sanoo. 

Järjestöjen tuottamaan Miten ehkäistä alaikäisten rikollisuutta? Poliisin vastauksia vanhemmille -infopakettiin kuuluvista videoista julkaistaan suomeksi puhutut ja tekstitetyt versiot, arabiaksi dubatut ja tekstitetyt versiot sekä englanniksi tekstitetyt suomeksi puhutut videot. Infopaketissa on yhteensä kahdeksan osaa, ja videot julkaistiin kevään 2023 aikana viikoittain HyTe ry:n YouTube-kanavalla. 

VESA-toiminnan esittelyä varten tuotettiin kaksi eri videota, joista ensimmäisen aiheena oli ikäihmisten avuksi suunnatun vapaaehtoistoiminnan käytännön toteuttaminen sekä koordinointi. Toisessa videossa kuullaan kokemusasiantuntijan puheenvuoro vapaaehtoisen haastattelun muodossa. 

”VESA:n videoprojektissa pääsin hyödyntämään juuri niitä taitoja, joita olin Omniassa oppinut: erilaisten kameroiden ja mikrofonien tekniikkaa sekä editointia ja leikkaajan roolia. Kurssikavereistani koostuvan työryhmän kanssa teimme videoille myös toteutussuunnitelman, jossa sovimme kaikki tekniset asiat, kuvauspaikat, valaistuksen, rekvisiitan ja aikataulutukset”, kertoo Anton. 

Kannustava yhteisö ja keskusteleva vuorovaikutus harjoittelun parasta antia 

Järjestön vahvin valtti harjoittelupaikkana on Antonin mukaan työympäristön tiivis yhteisöllisyys. 

”Se, mistä oikeastaan eniten koko projektissa nautin jopa varsinaista editointityötä enemmän, oli kollegat ja työympäristö, mukaan lukien todella mukavat työskentelytilat. Oli tosi palkitsevaa ja motivoivaa olla mukana työryhmässä, jossa vallitsee aidosti hyvä työilmapiiri. Iso ilo on ollut myös päästä työskentelemään maahanmuuttajataustaisten ihmisten kanssa”, Anton toteaa. 

Videot valmistuivat tavoiteaikataulussa ja täyttivät niille asetetut odotukset kirkkaasti. HyTe kiittää Antonia hyvästä työstä ja työkaveruudesta ja toivottaa menestystä jatkossa! 

Videot on julkaistu HyTe ry:n YouTube-kanavalla.

Tilaa uutiskirjeemme

VESA
Vapaaehtoistoimintaa senioreiden avuksi!

OLKA®
Vapaaehtoistoimintaa sairaalassa

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä ajankohtaiset sisällöt: