Liikunnan hyvinvointivaikutukset tuntuvat niin kansalaisen kehossa ja mielessä kuin kansantalouden kirjanpidossa. Liikunnan hyvinvointia lisäävä ja pahoinvointia ennaltaehkäisevä vaikutus ovat tutkitusti kiistämättömiä tosiasioita.
Suomalaisten arkiliikunta on vähentynyt mm. teknologiakehityksen seurauksena. Paikallaanoloa on lisännyt myös esimeriksi etätöiden yleistyminen. Käytännössä missään ikäryhmissä ei liikuta liikkumissuosituksien mukaisesti riittävästi.
Liian vähäisen liikunnan vaikutukset lisäävät merkittävästi yhteiskunnan kustannuksia, jotka ilmenevät terveys- ja sosiaalitoimen menoissa. Liikkumattomuuden kustannusten arvioidaan nousevan vuosittain jo yli kolmeen miljardiin euroon.
Liikkumisen edistämisessä ja liikkumissuosituksiin pääsemisessä tarvitaan monialaista yhteistyötä. Suomalaisessa järjestelmässä keskeinen asema onkin liikuntajärjestöillä, jotka tarjoavat liikuntatoimintaa ja -palveluja paikallisella, alueellisella ja valtakunnallisella tasolla. Yksi näistä avaintoimijoista on Espoon Latu ry.
Matalan kynnyksen liikuntaa ja ulkoilua kaikille lähiluonnossa
Espoon Latu on Suomen Ladun Espoossa toimiva aktiivinen paikallisyhdistys, jolla on noin 3 000 jäsentä. HyTe ry:n pitkäaikainen jäsenjärjestö Espoon Latu kuuluu järjestöihin, jotka edistävät liikuntaa ja lähiluonnossa liikkumista läpi vuoden. Järjestön aktiviteetit ovat huomattavan monipuolisia ja elävät ajassa: tarjolla on muun muassa kävelyä, hiihtoa, lumi- ja liukulumikenkäilyä, sauvakävelyä, maastopyöräilyä, polkujuoksua, patikointia, melontaa, retkeilyä ja frisbee-golfia.
”Espoon Ladun missio on tarjota matalan kynnyksen lähiliikuntaa sekä esitellä ihmisille liikunta- ja ulkoilupaikkoja, tutustuttaa heidät metsään ja erilaisiin liikuntalajeihin. Kaupunginosakohtaisten mahdollisuuksien kuten luontopolkujen tunnetuksi tekeminen on tärkeä osa yhdistyksemme toimintaa”, kertoo Espoon Ladun puheenjohtaja Pekka Kinnunen.
Espoon Ladun toiminta on ympärivuotista, ja siihen liittyy tärkeänä osana varusteiden lainaaminen, joka yhdistyksen jäsenille on maksutonta. Lainata voi kaikenlaisia liikunta- ja retkeilyvälineitä lumikengistä frisbee-golfkoreihin ja trangia-keittimistä neljän vuodenajan telttoihin.
Ohjatuissa ryhmissä harjoitetaan sekä kuntoliikuntaa että retkeilyä rauhalliseen tahtiin osallistujien ehdoilla. Evästauot tulisteluineen ovat aina olennainen osa luontoretkiä. Myös maahanmuuttajille on pitkään tehty tutuksi espoolaista metsäluontoa: esimerkiksi ukrainalaisia perheitä on viety Pirttimäkeen marjametsään mustikkasadon aikaan.
”Ryhmän vetäjän on aina katsottava, millainen porukka kulloinkin on liikkeellä ja pidettävä ryhmä koossa. Mottona on, että mennään hitaimman mukaan ja vetäjän ohjeita noudattaen. Tämä on myös turvallisuuskysymys”, Kinnunen korostaa.
Perheiden ulkoilun edistäjä Espoossa
Vuonna 2022 Espoon Latu järjesti yhteensä 187 tapahtumaa, joihin osallistui noin 2700 henkilöä. Erityisenä painopisteenä olivat koko perheen ulkoilutapahtumat, joihin osallistui jopa 800 lasta.
”Koko toimintamme tähtää siihen, että tarjolla on matalan kynnyksen lähiliikuntaa sekä tapahtumia perheille ja aikuisille. Meillä on paljon lapsia ja perheitä liikutettavana, samoin kuin varttuneita 50-70-vuotiaita aikuisia, joista enemmistö on naisia”, kertoo Kinnunen.
Tapahtumien paikkana on usein lapsiperheiden suosima Oittaan ulkoilualue Bodom-järven rannalla. Suomen Latu palkitsi viime vuoden syyskokouksessaan vuoden 2022 Perheiden Ulkoilun Edistäjät. Palkintoja jaettiin kaksi, joista toisen sai Espoon Latu.
”Teemme paljon yhteistyötä Espoon kaupungin kanssa. Esimerkiksi Oittaalla oli viime talvena hieno lapsiperhetapahtuma, jossa yhtenä teemana oli lumiukkojen rakentaminen. Koska maa oli tuolloin tammikuussa mustana, kaupungin tutut työmiehet toivat paikalle pari kuorma-autollista lunta, ja lumiukkoja rakennettiin vihreälle nurmelle.”
”Kaupunki voisi myös järjestää liikuntaan liittyviä tapahtumia, joihin liikuntajärjestöt voisivat yhdessä tulla esittelemään kuntalaisille toimintaansa, samaan tapaan kuin esimerkiksi terveydenhuollon alan järjestöt ovat tehneet”, Kinnunen vinkkaa.
Lähde: Kulttuurin ja liikunnan hyvinvointivaikutukset osaksi päätöksenteko- ja ohjausjärjestelmää. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja: 2023:16