Mirsal on yksi HyTe ry:n jäsenjärjestö ja sen toimitila sijaitsee HyTen Kansalaistoiminnankeskuksen tiloissa. Sen toiminta-ajatuksena on auttaa maahanmuuttajia kotoutumaan ja löytämään oman paikkansa. Mirsalin tavoitteena on auttaa jäseniään selviytymään kotoutumisesta ja löytämään oma identiteettinsä osana suomalaista yhteiskuntaa. Se ohjaa maahanmuuttajaa löytämään ja hyödyntämään suomalaisia sosiaali- ja yhteisöpalveluja. Yhdistystoiminnan avulla pääsee mukaan monenlaiseen toimintaan, josta saa myös tukea ja apua omaan elämäntilanteeseen.
Mirsal haluaa olla väylä, jonka kautta maahanmuuttajilla on mahdollisuus ilmaista itseään ja kehittää taitojaan sekä parantaa hyvinvointiaan. Mirsal opastaa maahanmuuttajia kaikissa Suomeen liittyvissä asioissa ja tekee näin ollen maahanmuuttajille näkyväksi eri puolilla Suomea olevat mahdollisuudet ja palvelut keskustelujen, käännösten ja tiedon jakamisen kautta.
Mirsalin toiminnanjohtaja Sandra Tutah kertoo, että tavoitteena on tukea maahanmuuttajia työllistymisessä edistämällä heidän kotoutumistaan Suomeen. Hankkeiden ja toimintojen tuki työllistymisessä on epäsuoraa, mutta erittäin tärkeää. Järjestö yrittää vastata lahjakkaiden maahanmuuttajien tarpeisiin ja toiveisiin muun muassa kielikurssien, urheilun, taiteen, kulttuurin ja koulutusmahdollisuuksien avulla. Samalla se jakaa tietoa suomalaisista työmarkkinoista, demokraattisesta järjestelmästä ja laeista. Mirsal keskittyy pääasiassa arabiankielisiin maahanmuuttajiin, mutta se johtuu pikemminkin käytännön syistä, eikä ketään lähtökohtaisesti suljeta toiminnan ulkopuolelle.
Mirsal ja työllisyyden edistäminen
Monet Mirsalin työllisyysprojektit ja hankkeet ovat jo päättyneet. Pienehkön Yalla-projektin kohderyhmänä olivat arabiankieliset, yli 30-vuotiaat työttömät aikuiset. Projektin tarkoituksena oli rohkaista kohderyhmään kuuluvia havaitsemaan ympärillä olevat mahdollisuudet ja hyödyntämään niitä omassa elämässään. Hanke lisääsi myös tietoisuutta julkisesta palveluverkostosta ja kolmannen sektorin tekemästä matalan kynnyksen sosiaalityöstä.
Mirsalin tasa-arvohanke keskittyi arabiankielisiin naisiin ja rohkaisi heitä toteuttamaan itseään ja tavoittelemaan unelmiaan työuralla ja yhteiskunnassa yleisesti. Parempaa työtä -hanke puolestaan pyrki lisäämään tietoisuutta velvollisuuksista ja oikeuksista suomalaisella työpaikalla. Yhteyksiä luotiin myös ammattiliittoihin.
Isä on tärkeä -hanke
Käynnissä oleva hanke ”Isä on tärkeä” yrittää tavoittaa erityisesti arabiankielisiä työttömiä miehiä ja perheenisiä. He ovat usein lähtömaassaan elättäneet perheensä ja olleet yhteisönsä arvostettuja jäseniä. Suomeen tultuaan ja työnhaun viivästyessä ja epäonnistuessa he ovat pettyneitä ja turhautuneita tilanteeseensa. ”Yleinen kokemus on, ettei heidän osaamistaan arvosteta eikä heidän koulutukseensa ja kokemukseensa luoteta”, kertoo Sandra.
Näitä miehiä Mirsal voimaannuttaa hankkeessaan jakamalla tietoa ja osallistamalla heitä eri tavoin yhteiskuntaan. Miehen osaaminen ja lahjakkuus tunnistetaan, olipa se taiteen, urheilun, musiikin tai vaikka IT-alalta. Miehiä kutsutaan mukaan Mirsalin kurssitoimintaan. Tätä kautta kohderyhmään kuuluva voi nousta yhteisössään myönteiseksi johtohahmoksi, esimerkiksi valmentajaksi, eikä heidän lahjakkuuttaan haaskata. Käsitys omasta osaamisesta ja sen sanoittaminen suomalaisille työnantajille myös parantaa työllistymismahdollisuuksia.
Hankkeen työntekijät pyrkivät aktiivisesti puheyhteyteen kohderyhmään kuuluvien miesten kanssa. Keskusteluihin päästään esimerkiksi jalkautumalla kahviloihin, missä kohderyhmään kuuluvat usein viettävät aikaansa. Keskusteluissa selvitetään käsityksiä integroitumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan ja kerätään tietoa kohderyhmän tarpeista. Aiheet vaihtelevat: puhutaan suomalaisista työmarkkinoista, selvitellään demokraattisen järjestelmän ja oikeusvaltion periaatteita. Keskusteluiden avulla kartoitetaan mielipiteitä ja asenteita sekä tarpeita, joita työllistyminen edellyttää.
Kaikkien etu on, että maahanmuuttajien osaaminen, tiedot ja taidot pääsevät hyötykäyttöön. Sandra kertoo esimerkkitapauksen: on maahanmuuttaja, joka on suorittanut korkeakoulututkinnon ja maisterivaiheen viimeisen vuoden Suomessa. Hänellä on ollut vaikeuksia työllistyä Suomessa ja nyt hän harkitsee jo muuttoa pois. Työkokemustakaan ei arvosteta, jos se on peräisin muualta kuin Suomesta, vaikka asema olisi ollut aiemmin korkea. Suomen kielen osaamisen edellytys voi joskus olla todellinen este, mutta moni kansainvälisessä ympäristössä tehtävä työ hoituisi kyllä sujuvalla englannilla. Hallituksen kaavailemat rajoitukset ulkomaalaisen työttömyysjakson kestoon huolettavat niinikään.
European Solidarity Corps ja Erasmus+
ESC ja Erasmus-verkosto yhdessä Mirsalin kanssa toteuttavat parhaillaan Green Youth Green Finland -hanketta nuorten integraation ja paremman elämän tueksi. Tavoitteena on yhdistää nuoret ja luonto ja sitouttaa nuoret toimimaan luonnonsuojelun hyväksi. Tähän toimintaan ovat tervetulleita kaikki. Mukaan toivottaisiin enemmän suomalaisia, jotta eri taustoista tulevat nuoret tutustuisivat toisiinsa. Projektista nuoreta saavat kokemusta ja työelämätaitoja. Työllistymistä edistää projektitoiminnassa hankittu osaaminen ja aktiivisuus. Nuoret haastetaan ottamaan ja kantamaan vastuuta.
Yhteisö, joka luo toivoa
Kun työllistyminen viivästyy ja työttömyys pitkittyy, on se omiaan luomaan näköalattomuutta, turhautumista ja vetäytymistä yhteiskunnallisesta osallisuudesta. ”Jäsenet pitävät Mirsalista. Mirsal tarjoaa jäsenilleen yhteisön, paikan, johon voi kokea kuuluvansa ja joka luo toivoa” kiteyttää Sandra Tutah lopuksi.
teksti: Vivi Paljakka



