Vinkkejä järjestösi markkinointiin ja viestintään

Miten innostaa nuoret mukaan vapaaehtoistoimintaan? Katso 5 vinkkiä nuoria innostavaan viestintään! 

Ajankohtaista

Suomi ikääntyy ja samalla ikääntyy myös se joukko, joka on mukana järjestöjen vapaaehtoistoiminnassa. Moni järjestö ja yhdistys pohtii, miten houkutella nuoret mukaan järjestötoimintaan. Kokosin blogiini viisi vinkkiä, joilla nuoria voi innostaa mukaan vapaaehtoistoimintaan. 

1. Pohdi, millaiset tehtävät ja teemat nuoria motivoivat  

Me ihmiset olemme erilaisia ja meitä kiinnostavat erilaiset asiat. Työelämänsä alussa olevat nuoret ovat usein kiinnostuneita tehtävistä, joissa he oppivat uutta ja saavat työnhaussakin arvokasta työkokemusta. Nuoret kasvattavat vapaaehtoistyössä itselleen arvokkaita verkostoja ja voivat saada suosittelijoita työhaastatteluita silmällä pitäen. 

Moni nuori innostuu digitaalisuuteen liittyvistä asioista ja on näppärä esimerkiksi sosiaalisen median sisällöntuotannossa. Nuori voi auttaa ja neuvoa järjestön varttuneempaa väkeä ottamaan uusista digikanavista kaiken irti. Samaan aikaan moni nuori on kiinnostunut myös perinteisistä tehtävistä: tapahtumien järjestämisestä ja ihmisten kohtaamisesta ja auttamisesta kasvokkain. Mieti, mikä teidän toiminnassanne nuoria erityisesti kiinnostaa ja viesti tarjolla olevista mahdollisuuksista selkeästi. 

2. Suunnittele nuoria puhuttelevat viestit 

Oletko luonut jo eri kohderyhmillesi kiteytetyt avainviestit? Jos et, niin se kannattaa tehdä viimeistään nyt. Viestien suunnittelussa kannattaa hyödyntää kohderyhmähaastatteluja ja niin sanottuja ostajapersoonia.  

Haastattele muutamaa kohderyhmääsi edustavaa nuorta. He voivat olla vapaaehtoistyötä jo tekeviä tai sitä harkitsevia. Kysy, millaisia tehtäviä he haluavat tehdä, mikä heitä motivoi ja mikä estää. 

Haastattelun jälkeen voit laatia viestintäsi tueksi ostajapersoonan. Se on tutkittuun tietoon perustuva kuvitteellinen hahmo, jota voit käyttää apuna avainviestien ja markkinoinnin suunnittelussa. Älä anna sanan ’ostaja’ hämätä. Tälle ostajapersoonalle myyt ideoita ja mahdollisuuksia tehdä hyvää vapaaehtoistehtävien parissa.  

3. Viesti kanavissa ja keinoilla, joita nuoret käyttävät 

Ennen vanhaan järjestöt tiedottivat tarjolla olevista vapaaehtoistehtävistä kauppojen ja kirjastojen ilmoitustauluilla sekä laittamalla paikallislehteen mainoksia. Tämän päivän viestinnässä tärkeää on hallita digitaalisuus ja monikanavaisuus.  

Kun haluat tavoittaa nuoria, kannattaa oma viestintä viedä sinne, missä nuoret ovat. Somekanavista suosittuja ovat TikTok ja Discord, mutta nuoret käyttävät edelleen myös perinteisempiä kanavia, kuten Instagramia, Youtubea ja Googlen hakukonetta etsiessään tietoa. Tarjolla on myös järjestötietoa kokoavia palveluita, kuten esimerkiksi lähellä.fi

Viestintämateriaaleissa kannattaa huomioida monipuolisuus ja viestien ytimekkyys. Videoviestintä on nuorten parissa suosittua mutta samalla myös hyvin kilpailtua. Hyvää videotuotantoa kannattaa täydentää koukuttavilla teksteillä, meemeillä ja hashtageillä. Välinettä tärkeämpää on aina viestin koukuttavuus ja hyödyllisyys vastaanottajalle. Kokeile rohkeasti erilaisia sisältöjä ja tutki, mikä herättää vastakaikua.  

4. Motivoi, sitouta ja auta nuorta onnistumaan 

Muistatko, kun menit ensimmäiseen työpaikkaasi? Tai toimit ensimmäistä kertaa vapaaehtoistehtävissä? Kuinka paljon merkitystä oli sillä, että sinut otettiin vastaan lämpimästi ja sait tehtäviisi kunnon perehdytyksen, hyvää palautetta ja rakentavaa ohjausta? 

Kattava perehdytys, kannustava palaute ja riittävä tuki sitouttavat vapaaehtoisia toimintaasi. Näin saat heidät myös pysymään toiminnassa mukana ja varmistat järjestösi toiminnan jatkuvuuden myös tulevaisuudessa. 

5. Kannusta nuorta kertomaan omista hyvistä kokemuksistaan 

Vapaaehtoistehtävästä ja sen parissa saadusta kokemuksesta innostunut nuori on uusien nuorten rekrytoinnissa valttikortti. Kannusta nuorta kertomaan kokemuksistaan vaikkapa omissa somekanavissaan ja tee videoita tai muita sisältöjä, joissa nuoren oma kokemus pääsee ääneen. Kokemusasiantuntija tuo viestintääsi uskottavuutta, ja nuorten on helppo samastua toisten nuorten kokemuksiin. 

Lisää vinkkejä markkinointiin ja viestintään

Lähellä.fi-verkkopalvelu – maksutonta näkyvyyttä järjestösi toiminnalle

Myra Magnusson

Markkinointi- ja viestintäpäällikkö,
HyTe ry
Lähellä.fi -palvelu

+358 50 554 4007
myra.magnusson@hyte.fi

Tilaa uutiskirjeemme

VESA
Vapaaehtoistoimintaa senioreiden avuksi!

OLKA®
Vapaaehtoistoimintaa sairaalassa

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä ajankohtaiset sisällöt: