VESA-toiminta on turvallista ja laadukasta

VESA2.0. -hanke; kärsivällistä työtä ja kunnianhimoisia kasvutavoitteita

VESA 2.0. -hanke koordinoi vapaaehtoisapua ikäihmisten hyväksi. Espoosta liikkeelle lähtenyt keikkaluonteinen vapaaehtoistoiminnan malli on saanut rahoituksen vastaavan toiminnan aloittamiseksi vaiheittain koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Hanke on käynnissä ja meneillään on kolme rinnakkain etenevää kiilaa: laajenemistyö, perustyö (koordinointi) sekä mallikehitystyö.

Laajenemistyö etenee

Laajenemistyö on hyvässä vauhdissa. Tällä hetkellä VESA-toimintaa on Espoon lisäksi Lohjalla, Kirkkonummella ja Kauniaisissa. Lohjan kaupunki on myöntänyt VESA:lle toimintaa tukevan hyte-statuksen ja Kirkkonummen kunnan kanssa VESAlla on yhteistyösopimus. Vihdissä, Siuntiossa ja Karkkilassa neuvotellaan parhaillaan sekä kuntatason että niiden alueella toimivien järjestöjen kanssa yhteistyön ja toiminnan aloittamisesta vuodenvaihteessa 2025/2026. Vuoden 2026 aikana mukaan tulevat loput Länsi-Uudenmaan kunnat ja kaupungit Inkoo, Raasepori ja Hanko. Vuoropuhelu ja yhteistyön kehittäminen on jatkuva prosessi kaikilla toiminta-alueilla.

Laadukas perustyö on VESA-toiminnan perusta

Työn laajentamisen lisäksi toiminta-alueilla tehdään jatkuvasti myös VESA-toiminnan perustyötä. VESA-toiminta koordinoi keikkaluontoista vapaaehtoisapua, kouluttaa uusia vapaaehtoisia ja toteuttaa niiden tueksi kaksikielistä viestintää. Myös toiminnanohjausjärjestelmä ja siihen liittyvä sovellus toimivat molemmilla kotimaisilla kielillä. Järjestelmään linkittyvät henkilörekisterit täyttävät EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimukset. VESA-toiminnan vapaaehtoiset on perehdytetty, heidän henkilöllisyytensä on tarkastettu ja he ovat sopimuksessaan sitoutuneet vaitiolovelvollisuuteen. Luottamus toiminnan laatuun on olennaisen tärkeää, koska VESA-keikkojen vapaaehtoisapu ulottuu haavoittuvien ikäihmisten kotiovelle tai kotiin asti.

Kehitteillä on turvallinen ja tehokas toimintamalli

Samaan aikaan laajenemistyön ja perustoiminnan koordinoinnin kanssa kehitämme skaalattavaa kumppanuusmallia eli VESA-mallia. Valmis malli on koeteltu ja toimiva toimintatapojen ja prosessien kokonaisuus, jonka avulla keikkaluontoinen vapaaehtoistyö voidaan aloittaa uusilla alueilla ja juurruttaa se niihin. Yhtenä VESA-mallin keskeisenä ajatuksena on paikallinen hyvinvointialue-, kunta- ja järjestöyhteistyö. Tämä säästää resursseja sekä lisää työn tehokkuutta ja vaikuttavuutta. Alueellisten erojen ja herkkyyksien vuoksi lähestymistapojen ja itse mallinkin on oltava joustava ja alueellisiin erityispiirteisiin mukautuva tinkimättä kuitenkaan itse toiminnan laadusta.

Sitkeys lepää vankalla arvopohjalla

Kolmen kärkikiilan samanaikainen edistäminen on pitkäjänteistä ja kovaa, joskus tuskastuttavan hidasta työtä. Kärsivällisyyttä ja sitkeyttä vaaditaan, jotta kaksikielisen koordinoinnin ja tiedottamisen, uusien vapaaehtoisten löytämisen ja kouluttamisen sekä monitahoisen ja neuvottelevan yhteistyön tulokset alkavat toden teolla näkyä. Vahvaa ammatillisuutta ja kyvykkyyttä tarvitaan hankkeen jokaisen kärjen edistämisessä. Kaikkein tärkeintä kuitenkin on, että HyTe ry ja VESA-tiimi uskovat tähän työhön ja sen arvoon sekä yhteiskunnallisesti että yksilöön kohdistuvana. Kestävällä pohjalla tehtävä työ tarjoaa myös vapaaehtoesille kestävän ja turvallisen tavan osallistua hyvinvoinnin tuottamiseen yksinäisille ja hauraille ikäihmisille ja saada sitä kautta merkityksellistä sisältöä myös omaan elämään.

Teksti: Vivi Paljakka

VESA
Vapaaehtoistoimintaa senioreiden avuksi!

OLKA®
Vapaaehtoistoimintaa sairaalassa

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä ajankohtaiset sisällöt:

HyTe ry

Posti- ja käyntiosoite: 

Kauppamiehentie 6,

02100 Espoo

Palvelut:

HyTe @some

@hyvinvointiterveys

#hytery

HyTe ry
Tietoa evästeistä

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kehittämiseen. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle.