Kuvassa nainen tarkastelee lasiseinällä olevia muistilappuja

Järjestökenttä muutosten keskellä – vinkkejä rahoitukseen, yhteistyöhön ja varainhankintaan

Järjestökentällä on kohdattu monenlaisia muutoksia, monella eri alueella viime aikoina. Muutoksen pyörteissä järjestöt joutuvat mm. kehittämään omaa toimintaansa, uudistamaan rakenteitaan sekä etsimään yhteistyön paikkoja.

Valtion talouden leikkaukset ovat vaikuttaneet järjestökentällä monella tapaa. Yhteiskunnassa laajemmin toteutetut leikkaukset ovat esimerkiksi muokanneet järjestöjen toimintaympäristöä. Muutoksen kourissa on ollut niin toimintaympäristön rakenteet kuin eri sektorien toiminnan ennakoitavuus ja jatkuvuus. Yhteistyöhön on vaikuttanut esimerkiksi muutokset hyvinvointialueiden palveluissa – yhteistyötahot tai -henkilöt ovat muuttuneet, jopa hävinneet.

Merkittäviä muutoksia ovat aiheuttaneet järjestöjen valtionavustusten leikkaukset.  Rahoitukset ovat vähentyneet ja muuttuneet epävarmemmiksi, jolloin järjestöjen on kartoitettava vaihtoehtoisia ratkaisuja toiminnan ylläpitämiseksi.

Muutoksen keskellä tarvitaan työkaluja ja keinoja sekä yhteistyötä, jolla tuetaan eteenpäin menemistä. Kokosimme muutaman vinkin järjestöille uusien rahoituspohjien löytämiseksi, uusien yhteistyökumppanien ja verkostojen kartuttamiseksi sekä kokeilemisen arvoisen tavan hankkia varoja lahjoitusten avulla:

1.      Erilaisiin rahoituksiin ja avustuksiin tutustuminen

Olemme koonneet hyte.fi:n sivulle tietoa järjestöjen rahoitushauista ja avustuksista. Listasta löytyy tietoa mm. valtakunnallisista ja Uudenmaan alueen rahoituksista ja avustuksista. EU-tasoisista avustuksista kokosimme tietoa maaliskuussa julkaistuun artikkeliin ”Järjestöjen rahoitukset – mistä ja miten järjestö voi saada rahaa”. Tutustumalla erilaisiin rahoituksiin, mm. avustuskriteereihin, kartutat tietoa erilaista vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista. Lisäksi tilaamalla rahoittajien uutiskirjeitä, pysyt ajan tasalla ja saat tiedon uusimmista rahoituskokonaisuuksista ja infotilaisuuksista.

Jotkut rahoitusohjelmat tukevat myös verkostoitumista ja kumppanien löytämistä. Esimerkkinä Kansalaisuus, tasa-arvo, perusoikeudet ja arvot -rahoitusohjelma (CERV), jonka Suomen yhteyspisteen sivuilta löytyy linkit Euroopan komission kumppanuuspalveluun sekä Basecamp-alustalle. Ne tarjoavat CERV-rahoituksesta kiinnostuneille organisaatioille mahdollisuuden verkostoitua, jakaa ideoitaan ja löytää hankekumppaneita.

Hakemusten laatimiseen tukea voi saada myös tekoälyltä. Tutustu Humakin SaavutaÄly-hankkeessa työskentelevän Suvi Tuomisen blogiin ja vinkkeihin: ”Miten järjestöt voivat hyödyntää tekoälyä hankehakemusten laatimisessa?”.

Järjestöille tarjottavat tilat ovat myös merkittävässä roolissa. Tiloja tarjoavat järjestöjen käyttöön monet eri tahot, ja saatavana olevista tiloista ilmoitetaan mm. kuntien ja hyvinvointialueiden sivuilla osana järjestöyhteistyötä. Lisäksi vinkkejä voi kysyä mm. oman alueen verkostojärjestöltä. Esimerkiksi HyTe ry tarjoaa tila- ja toimistopalveluita järjestöille Espoossa. Näihin tahoihin löydät linkkejä seuraavan vinkin kautta.

2.      LähelläPro – yhteistyökutsuja ja avustustietoa

Marraskuussa julkaistu LähelläPro kokoaa yhteen ammattilaisille suunnattua viestintää ja tapahtumia vahvistaen yhteistyötä niin järjestöjen kesken kuin järjestöjen ja julkisen sektorin välillä. LähelläPro toimii konkreettisena työkaluna, jonka avulla järjestöt ja julkinen sektori löytävät toisensa sekä vahvistavat yhteistyötään.

  • Järjestötoimijat voivat etsiä esimerkiksi yhteistyökumppania hankkeeseen; julkaista aiheesta tiedotteen tai etsiä muiden alueen yhdistysten tiedotteita.
  • Julkisen sektorin toimijat voivat tiedottaa tärkeistä, järjestökenttää koskevista asioista, kuten esimerkiksi järjestöavustuksista, yhteistyötilaisuuksista ja yhdistysilloista.

Sivuilta löytyy organisaatiohaun lisäksi myös alueelliset sivut maakunnittain, joista löytyy mm. tietoa hyvinvointialueiden ja kuntien järjestöyhteistyöstä sekä kootusti alueen yhdistyksille suunnatut tiedotteet, tapahtumat ja koulutukset.  

(Huom! Alueelliset sivut ovat vielä kesken ja niitä päivitetään vähitellen.)

Lisätietoa ja tukea käyttöön saa Lähellä-verkoston toteuttamista ilmaisista info- ja koulutustilaisuuksista, ilmoittaudu mukaan täältä.

3.      Ilmoita järjestösi lahjoituskohteeksi

Järjestöjen varainhankinta on noussut keskusteluihin keinona varautua tulevaan. Jotta varainhankinta olisi mahdollinen keino mahdollisimman monelle järjestölle, tulee sitä vielä kehittää monella tapaa. Mm. Oikeusministeriön toimeenpanemassa Kansalaisjärjestöstrategiassa paneudutaan vahvistamaan kansalaisjärjestöjen oman varainhankinnan edellytyksiä.

Uusia keinoja onneksi myös etsitään ja kehitetään myös järjestöjen kesken. Järjestöjen ohjaama yhteiskunnallinen yritys Auttamisesta arkea on luonut Auttamisesta Arkea -sivuston, joka tarjoaa järjestöille mahdollisuuden liittyä palveluun lahjoituskohteeksi. Kyseessä on valtakunnallinen lahjoituspalvelu, joka tekee auttamisesta helppoa ja läpinäkyvää. Lue lisää liittymisestä täältä

VESA
Vapaaehtoistoimintaa senioreiden avuksi!

OLKA®
Vapaaehtoistoimintaa sairaalassa

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä ajankohtaiset sisällöt:

HyTe ry

Posti- ja käyntiosoite: 

Kauppamiehentie 6,

02100 Espoo

Palvelut:

HyTe @some

@hyvinvointiterveys

#hytery

HyTe ry
Tietoa evästeistä

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kehittämiseen. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle.