Yhdessä lähellä - järjestöt yksinäisyyttä vastaan

Lähellä.fi-kampanjan teema joulukuussa 2023: Yhdessä lähellä – järjestöt yksinäisyyttä vastaan

Joulukuun Lähellä.fi-kampanjan teemana on yhdessä lähellä – järjestöt yksinäisyyttä vastaan. Joulun ja muiden juhlapyhien aikaan yksinäisyyden kokemus usein korostuu, sillä juhlapäivien ympärille on rakentunut vahva yhteisöllisyyden ja perheen merkitys. Yksinäisyys voi johtua esimerkiksi elämänmuutoksista, kuten muutosta, työpaikan vaihdosta, erosta tai läheisen menettämisestä.

Yksinäisyyttä voi kokea kuka tahansa, ja tänä vuonna Suomessa yksinäisyyttä koki 61 prosenttia ainakin joskus (Yksinäisyysbarometri 2023, SPR).  Järjestöt huolehtivat siitä, että kukaan ei jäisi yksin – ne tarjoavat erilaisia kohtaamispaikkoja, ryhmiä ja tapahtumia, joissa ihmiset voivat löytää toistensa luo ja tulla kohdatuksi.

Lähellä.fi-palvelun joulukuun kampanja tuo näitä järjestöjen tarjoamia mahdollisuuksia ihmisten tietoon. Kampanjan kesto: 1.12.2023 – 31.12.2023. Lähellä.fi toteuttaa kampanjan aikana digimainontaa, ja palvelu tuodaan näkyville myös mahdollisuuksien mukaan kuntien ja hyvinvointialueiden asiakaspisteisiin. Saatavana on siis mukavasti maksutonta näkyvyyttä järjestösi tarjoamalle toiminnalle!

Osallistu kampanjaan näin

Nyt on hyvä hetki varmistaa, että teidän järjestönne tarjoama yksinäisyyttä vähentävä toiminta löytyy Lähellä.fi-palvelusta.


Katso vinkkejä toimintailmoituksen tekstin laatimiseen: Herätä huomio ja innosta! Viisi vinkkiä järjestön toimintailmoituksen laatimiseen 

Haluatko lisätietoa lähellä.fi-verkkopalvelusta?

VESA
Vapaaehtoistoimintaa senioreiden avuksi!

OLKA®
Vapaaehtoistoimintaa sairaalassa

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä ajankohtaiset sisällöt:

HyTe ry

Posti- ja käyntiosoite: 

Kauppamiehentie 6,

02100 Espoo

Palvelut:

HyTe @some

@hyvinvointiterveys

#hytery

HyTe ry
Tietoa evästeistä

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kehittämiseen. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle.