OmaKamu-toiminnassa vapaaehtoinen aikuinen lähtee ystäväksi eli Kamuksi lapselle tai nuorelle, joka tarvitsee elämäänsä syystä tai toisesta lisää turvallisen aikuisen läsnäoloa. OmaKamu-toiminta on ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä, jota koordinoivat sosiaalialan ammattilaiset ja toteuttavat vapaaehtoiset aikuiset.
”Me nauramme paljon yhdessä” – tärkeintä on yhdessäolo
Kamu ja lapsi eli PikkuKamu tapaavat noin pari kertaa kuukaudessa yhteisen tekemisen merkeissä. Joskus aikuiset pohtivat, pitääkö aina keksiä jotain erityistä tekemistä tapaamisille, mutta kun lapsilta kysyy heidän toiveistaan, ne ovat hyvin arkisia. Lapset toivovat esimerkiksi, että Kamun kanssa pääsisi metsäretkelle pimeän aikaan, käymään kirjastossa, lenkittämään Kamun koiraa tai että Kamu tulisi lapsen synttäreille.
”Kamu on todella kiva. On kiva nähdä ja puuhailla yhdessä. Kamulle voi aina viestiä tai soittaa.” -PikkuKamu
”Lapseni on saanut oppia uusia taitoja ja luottamusta itseensä” – OmaKamu-toiminnalla on myönteisiä vaikutuksia
Toiminnassa mukana olevat perheet kertovat, että lapsen itseluottamus on kasvanut, yksinäisyyden kokemus vähentynyt, lapsi on saanut uusia kokemuksia, tukea, huomiota ja iloa. Samalla vanhemman huoli lapsen hyvinvoinnista on vähentynyt ja koko perheen hyvinvointi lisääntynyt. Myös vapaaehtoiset kertovat myönteisistä vaikutuksista kuten merkityksellisyyden kokemuksesta ja ilon hetkistä.
”Kamun kanssa saan olla oma itseni” – tuloksena aito ihmissuhde
OmaKamu-toiminnassa Kamu-suhteelle ei aseteta määräaikoja tai tavoitteita. Yhdessäolo saa kehittyä ja jatkua niin kauan, kun kaikki osapuolet toivovat, vaikka lapsen aikuistumiseen saakka. Kun Kamusta ja PikkuKamusta tulee toisilleen tärkeät, kaikki ovat valmiita näkemään vaivaa suhteen säilymiseksi, vaikka elämäntilanteet voivat vaihdella. Toisilla Kamu-pareilla tapaamiset jatkuvat alun kaltaisina, toisilla saattaa tulla mukaan kuvioihin vaikkapa yökyläilyä tai yhteisiä mökkireissuja. OmaKamu-toiminta on yksi tapa rakentaa lapsen ympärille turvallista verkostoa silloin, kun perheen läheisverkosto on muutoin pieni.
Ammattilaisten tuki taustalla
OmaKamun ammattilaiset kouluttavat vapaaehtoiset Kamuiksi ja ovat tukena koko Kamu-suhteen ajan. Ammattilaiset myös huolehtivat toiminnan rakenteista ja siitä, että toimitaan yhdessä sovittujen toimintaperiaatteiden mukaisesti. OmaKamun ammattilaiset tekevät jatkuvaa kehittämistyötä esimerkiksi toiminnan turvallisuuden ja yhteistyöverkostojen parissa.
“Ohjaajat ovat koko OmaKamu -matkani ajan olleet tukena ja apuna kamusuhteen ylläpitämisessä. Suosittelen toimintaa kovasti kaikille, jotka kokevat, että haluaisivat normaalin arkensa keskellä käyttää pienen palasen omaa aikaansa tutustuakseen sellaiseen lapseen tai nuoreen, jolle häneen käytetty aika voi tuoda elämään todella tärkeitä kokemuksia välittämisestä ja ystävyydestä!” -Kamu
Lähtisitkö mukaan?
OmaKamu kouluttaa uusia Kamuja valtakunnallisesti seitsemällä eri toiminta-alueella. Mukaan voi lähteä Pääkaupunkiseudulla sekä Lahden, Hämeenlinnan, Tampereen ja Oulun seuduilla.
Lisätietoja www.omakamu.fi