Järjestökenttä osallistuu työllisyyden edistämiseen monin tavoin. Monikielisen ja -kulttuurisen järjestötoiminnan keskeiset tavoitteet ovat tukea hyvinvointia ja kielen oppimista, mitkä edesauttavat kototutumista.
Kumppanuushautomo on HyTe ry:n toiminto, joka keskittyy tukemaan monikielisten järjestötoimintaa. Se on mukana luomassa rakenteita julkisen sektorin ja järjestöjen yhteistyölle. Kumppanuushautomon verkostot tarjoavat väylän niin tiedon keräämiseen ja jakamiseen kuin tiedottamiseenkin.
Kumppanuushautomon toiminnan ytimessä ovat verkostot ja vaikuttaminen – järjestöjen näkyvyyden ja vaikuttavuuden edistäminen. Toteuttaakseen näitä tehtäviä Kumppanuushautomo kokoaa verkostoja ja rakentaa työmuotoja monikielisten järjestöjen kanssa. Se etsii myös yhteiskehittämisen mahdollisuuksia kotoutumisen tueksi ja tukee järjestöjä niiden osaamisen kehittämisessä.
Kumppanuushautomo on siis kokoava alusta, jossa kunnat, hyvinvointialueet ja järjestöt voivat kohdata ja käydä keskustelua, suunnitella ja kehittää yhdessä. Kumppanuushautomo pyrkii näin vahvistamaan järjestöjen ja julkisen sektorin toimijoiden välistä vuorovaikutusta ja saamaan järjestöihin kertyvän asiantuntijuuden esiin, jotta kohderyhmät saavutettaisiin paremmin. Julkisen sektorin toiminnan kehittämiseksi on tärkeää kuulla asiantuntijuutta ja kokemuksia järjestökentältä. Lisäksi julkisen toimijat voivat kertoa ajankohtaisista palveluista ja välittää tietoa järjestötoimijoiden avulla ruohonjuuritasolle asti.
KOTY-verkosto
Kumppanuushautomon työllisyysnäkökulmasta suurin verkosto on KOTY (kotoutuminen ja työllisyys) nuorten verkosto (Espoo). KOTY-verkoston tavoitteena on nimensä mukaisesti edistää nuorten espoolaisten maahanmuuttajien kotoutumista ja työllisyyttä. Kumppanuushautomo toimii puheenjohtajana KOTY-verkostossa.
Julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteinen KOTY-verkosto toimii tiedottamisen, perehtymisen ja verkostoitumisen foorumina kaikille alle 17–29-vuotiaitten espoolaisten maahanmuuttajanuorten parissa työskenteleville. Tietoa ja kokemuksia on vaihdettu mm. monikulttuuristen nuorten koulutuksesta, työllisyydestä sekä hyvinvoinnista ja osallisuudesta.

KOTY-verkostoon kuuluu tällä hetkellä edustajia Espoon ja Kauniaisten kaupungeilta, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelta, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omniasta sekä toimijoita järjestökentältä. Se kokoontuu muutaman kerran vuodessa käsittelemään kotoutumiseen liittyviä teemoja.
KOTY-verkosto järjesti seminaarin 30.8., jossa teemana on monikulttuuristen nuorten mielenterveys ja yksinäisyys. Tarkoituksena on tarjota verkoston jäsenille työkaluja nuorten tukemiseen ja palveluiden kehittämiseen asiatuntijapuheenvuorojen, verkostoitumisen ja palveluprosessien yhteiskehittämisen työpajan avulla. Mielenterveyden edistäminen on tärkeää välillistä työllistymisen edistämistä.
Työpaja-toiminto
Työpajatyömuoto sai alkunsa Kumppanuushautomon yhdessä TyöllisyysEspoon kanssa järjestämillä verkostokahveilla. Työpaja keskittyi teemaan ”Nuorten työllisyyden edistäminen” ja sen tarkoituksena oli pohtia, miten voitaisiin yhteistyössä tavoittaa opintojen ja työelämän ulkopuolelle jääneitä nuoria. Mukaan oli kutsuttu useita järjestöjä, jotka tekevät työtä vieraskielisten kanssa.
Työpajan myötä saatiin laajoja näkemyksiä nuorten opinto- ja työllisyyspolkuihin vaikuttavista tekijöistä. Työpajassa nostettiin esiin myös järjestöjen monipuolinen rooli nuorten tukemisessa: ne voivat tarjota tukea työelämätaitojen hankkimiseen ja kehittämiseen, valmentaa työelämä- ja työnhakutaidoissa ja rakentaa omaan toimintaansa polkuja, joiden avulla nuori pääsee mukaan työelämään tai koulutukseen.
HyTe:n Kumppanuushautomo hyödyntää työpajamuotoista työskentelyä myös jatkossa tuodakseen järjestö- ja julkistoimijoita kehittämään palveluita yhdessä. Lisää työllisyysteemaisia työpajoja on tulossa. Maahanmuuttajanaisten työllistymisen esteisiin ja työnhaun mentoroinnin kehittämiseen pureutuu yhteistyössä Laurean kanssa järjestettävä kansainvälisen CeMeWE-hankkeen työpaja, jossa äänen saavat maahanmuuttajanaiset itse.
Työpajatyö on selvästi koettu tarpeelliseksi. Uusia yhteydenottoja, joissa Kumppanuushautomoa pyydetään suunnittelemaan pajasessio tulee enenevässä määrin. Työpajoja toki järjestävät muutkin, mutta uutena ilmiönä Kumppanuushautomoa on pyydetty osallistumaan niihin yhteistyöjärjestäjäksi tai osallistumaan itse pajaan. Usein toivotaan, että hautomo viestii pajoista verkostoilleen.
Tapahtumat ja koulutukset
Verkostotyön ja työpajojen lisäksi Kumppanuushautomo toteuttaa tapahtumia ja järjestötoreja. Järjestötori-konsepti tukee verkostoitumista julkisen ja järjestökentän kesken. Kotoutumista tukevat palvelut kehitetään parhaiten yhteistyössä. Järjestötorit tarjoavat osallistuville järjestöille näkyvyyttä ja mahdollisuuden saada uusia ihmisiä mukaan toimintaan. Palaute järjestötoreista on ollut pääsääntöisesti hyvää. Järjestöt saavat osallistuessaan esitellä toimintaansa kasvokkain aivan uusille ihmisryhmille. Myönteisenä yllätyksenä olemme havainneet, että järjestöt verkostoituvat toreilla myös keskenään. Kaikki tämä palvelee Kumppanuushautomon tavoitteita ja hyödyttää järjestöjä. Syksyn kuluessa järjestetään myös työllisyysteemaisia tapahtumia, joista seuraavaksi tarkemmin.
Järjestöjen rahoitus työllisyysnäkökulmasta
Kumppanuushautomo on yhdessä Työllisyys Espoon ja koulutusyhtymä Omnian kanssa järjestämässä syksyllä jo toisen kerran Järjestöjen rekry -tapahtuman. Tapahtuman tarkoituksena on tukea järjestöjen omaa rekrytointia ja tiedottaa tähän tarkoitukseen haettavista avustuksista ja muista työllistämisen tueksi saatavilla olevista resursseista esimerkiksi hyvinvointialueelta. Tapahtuman ensimmäinen osa sisältää rahoitusinfotilaisuuden rekrytointien toteuttamiseksi. Toinen osa on rekrytointitapahtuma, jossa mahdolliset työnantajat pääsevät kohtaamaan potentiaalisia työntekijöitä.
Työllisyysseminaari
Marraskuussa HyTe ry:n Kumppanuushautomo on Suomi-Syyria Ystävyysseuran ja Pakolaisavun kumppanina järjestämässä työllisyysseminaaria, jossa pureudutaan työllistymisen haasteisiin sekä ratkaisuihin erityisesti työnantajien näkökulmasta. Tutkijoiden ja asiantuntijoiden lisäksi tilaisuudessa kuullaankin myös työnantajien näkemyksiä.
Tiedotus ja uutiskirjeet
Kumppanuushautomo viestii verkostolleen monin tavoin, mutta laajin ja levinnein tiedotuskanava on Kumppanuushautomon oma uutiskirje. Sosiaalisen median kautta julkaistaan omia ja jaetaan yhteistyökumppaneiden tapahtumailmoituksia.
Uutiskirjeet linkittyvät HyTe ry:n nettisivuille
Uutiskirjeen tilanneet liittyvät samalla HyTe ry:n uutiskirjeen tilaajalistalle, HyTe ry:n kirjeestä löytää myös Kumppanuushautomon kuulumisia. Uutiskirjeisiin linkitetään ajankohtaisia artikkeleita, uutisia ja ilmoituksia mm. tapahtumista, rahoitushauista ja koulutuksista. Kaikki materiaalit sijaitsevat myös HyTe ry:n omilla nettisivuilla, mutta uutiskirjeet nostavat esiin nimenomaan ajankohtaisia asioita. Myös Kumppanuushautomo ja sen toiminta esitellään HyTe ry:n sivuilla. Kumppanuushautomo rohkaisee lisäksi yhteistyöjärjestöjään rekisteröitymään Lähellä.fi -palveluun, jossa ne saavat maksutonta lisänäkyvyyttä.
Kumppanuushautomo sosiaalisessa mediassa
Kumppanuushautomo viestii järjestämistään tapahtumista myös sosiaalisessa mediassa. Viestintää tehdään HyTe:n tilien kautta Facebookissa, Instagramissa, ja viestipalvelu X:ssä (entinen Twitter). Kumppanuushautomo ylläpitää myös omaa Facebook-ryhmäänsä, jonka kautta jaetaan paitsi omia tapahtumailmoituksia myös yhteistyöjärjestöjen ilmoituksia ja keskustellaan ajankohtaisista aiheista. Vaikka Kumppanuushautomo voi ilmoituksia jakamalla markkinoida järjestöjen toimintaa, kannattaa jokaisen järjestön harkita rekisteröitymistä Lähellä.fi -palveluun. HyTe ry markkinoi palveluun ilmoitettuja tapahtumia aktiivisesti ja suunnitelmallisesti.
teksti: Vivi Paljakka


